Kuva: Getty Images

Demi Lovaton taustatanssijan väitetään diilanneen tähdelle huumeita - "Tämä on pilannut maineeni"

20.08.2018 17:15 - Katariina Auvinen

Dani Vitale on saanut melkoisen viharyöpyn niskaansa syytösten vuoksi.

Laulaja Demi Lovato, 25, vetäytyy julkisuudesta ja keskittyy omien sanojensa mukaan täysin rankkoihin vieroitushoitoihin, jotta hän pääsisi eroon huumeista. Lovato ehti olla usean vuoden erossa alkoholista ja huumeista, kunnes hän retkahti taas. Laulaja otti yliannostuksen, jonka vuoksi hän melkein menetti henkensä muutama viikko sitten. 

Syytökset laulajan retkahtamisesta ovat osuneet naisen taustatanssijaan Dani Vitaleen, 28. Netissä levisi huhuja vain päiviä yliannostuksen jälkeen, joiden mukaan Vitale olisi diilannut Lovatolle huumeita ja näin ollut syypää hänen tilanteeseensa. 

Dani Vitale on hyvä ystävä Jonas Brothers -yhtyeen Joe Jonaksen kanssa. Pari kuvattiin yhdessä 2017. (kuva: Getty Images )

Nyt Vitale on ottanut julkisesti kantaa asiaan. Hän on kieltänyt olleensa missään tekemisissä huumeiden kanssa. 

"En ole ikinä nähnyt huumeita saati käyttänyt niitä! En todellakaan kannustaisi kenenkään käyttämään niitä, varsinkaan ihmisen josta välitän. 

Tämä perätön huhu on vahingoittanut viattomien ihmisten elämää, minun mukaanlukien. Se on vahingoittanut minun lisäkseni, mainettani sekä uraani, jonka vuoksi olen tehnyt valtavasti töitä." 

Nainen kertoo pitkässä julkaisussaan, että häntä pelottaa avata puhelin, koska hän on saanut niin paljon vihaisia kommentteja huhun vuoksi. 

"Ei todellakaan ole hyväksyttävää kiusata jotain aivan väärien syytösten pohjalta." Vitale lisää. 

Lue myös: Demi Lovato vetäytyy julkisuudesta - perheelläkin rajoitettu tapaamisoikeus

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat