Kuva: YouTube

Tänään tv:ssä: Suosikkikoomikko polttaa ruohoa ja harrastaa irtosuhteita hulvattomassa komediassa

20.10.2018 07:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Ihan Yössä -elokuva nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomen tv:ssä.

Vuonna 2015 julkaistu elokuva Ihan Yössä kertoo aikakausilehden toimittajasta, joka elää isänsä opetusten mukaan: Amy-niminen nainen juo runsaasti, polttaa pilveä ja harrastaa villejä irtosuhteita, vaikka onkin parisuhteessa. Lopulta tunteet vievät Amyä ja tämä ihastuu mieheen, jonka kanssa hän tekee haastattelua. Yhtäkkiä koko maailma näyttää naiselle avain erilaiselta.

Elokuvan pääosassa nähdään suosittu koomikko Amy Schumer ja muita osia esittävät muun muassa Bill Hader, Brie Larson, Colin Quinn, Vanessa Bayer, Mike Birbiglia, Ezra Miller ja Tilda Swinton. Ohjauksesta vastaa Judd Apatow.

Elokuva keräsi teattereissa noin 140 miljoonan dollarin, eli 120 miljoonan euron lipputulot. Se ei siis varsinaisesti ollut mikään hittielokuva eivätkä arviotkaan olleet timanttisia. Suositulla Internet Movie Database -sivustolla se on saanut yleisarvosanaksi 6,2, joten elokuvan edessä pitäisi kyllä viihtyä yhden kerran.

Voit katsoa trailerin alta.

Ihan Yössä

TV 5

Klo 21.00

Lue myös: Koomikko Amy Schumer poseeraa kirjansa kannessa yläosattomissa - katso

Lue myös: Amy Schumerin uutta elokuvaa tylytetään netissä - "Oksensin juuri suuhuni"

Kilpailut

Uusimmat