Kuva: Getty Images

Chrissy Teigen kritisoi kovin sanoin sosiaalisen median luomia ulkonäköpaineita: "Käsittämätöntä"

11.12.2018 21:15 - Emmi Moilanen

Malli hämmästelee esimerkiksi sitä, minkä takia kuvista aina käsitellään raskausarvet pois.

Malli ja kahden lapsen äiti Chrissy Teigen, 33, on avoimesti jakanut elämäänsä ja mielipiteitään sosiaalisessa mediassa. Nainen haluaa esimerkiksi taistella median luomia ulkonäköpaineita vastaan, ja onkin julkaissut rohkeasti Instagram-tilillään kuvia muun muassa raskausarvistaan sekä arkipäiväisestä imetyshetkestään.

Teigen hämmästelee Elle U.K. -lehden tuoreessa haastattelussa, kuinka raskausarvet muokataan kuvista pois ja ihmiset teeskentelevät, ettei niitä olisi olemassa lainkaan. Teigenin antamasta haastattelusta uutisoi muun muassa People.

- Kaikki käsittelevät arvet pois, se on ihan käsittämätöntä. En halua kenenkään tuntevan, että he ovat ainoita, joilla on raskausarpia, Teigen kertoo.

Nainen kertoo omien mallivuosiensa olleen silmiä avaava kokemus.

- Olin Victoria’s Secretin kuvauksissa ja se oli minulle suuri käännekohta. Näin kaikki ne naiset arpineen, mustelmineen ja raskausarpineen.

- Kuka edes määrittelee sen, että ne olisivat muka jonkinlainen vika, Teigen jatkaa.

Sosiaalinen media luo valtavasti paineita

Teigenin mukaan sosiaalinen media ja siellä vallitsevat ulkonäköihanteet aiheuttavat paineita näyttää tietynlaiselta. Nainen huomauttaa, että Instagram-mallit voivat epäaitoudellaan altistaa muita ihmisiä kokemaan kehovihaa.

- Ihmiset alkavat tuntea tyytymättömyyttä omaan kehoonsa. Jos jopa minä pahoitan mieleni tiettyjen asioiden näkemisestä, entä sitten tyttö, jolla ei ole mitään käsitystä tästä alasta?

Teigen paljastaa pilke silmäkulmassa, että hänen aviomiehensä, muusikko John Legend, on pahin syyllinen naisen kokemille epävarmuuden tunteille. Pariskunnan toinen lapsi, Miles, syntyi toukokuussa, jolloin Teigen joutui sanelemaan muutamia sääntöjä miehelleen.

- Hän ei voi treenata, kun olen hereillä, sillä estän häntä. Olen vain katkera. Kun näet raskauden jälkeen miehesi vain hoikistuvan, olen ihan että ”voisitko jo lopettaa,” Teigen vitsailee.

Lue myös: Chrissy Teigen julkaisi suloisen kuvan kuopuksestaan, fanit hämmästelevät: ”Miniversio miehestäsi"

Lue myös: Chrissy Teigen kärsi pahasti ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen - alkoholi maistui liikaakin

Lue myös: Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan synnytyksen jälkeen - "Äitivartalovaroitus!"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat