Kuva: youTube

Tuore Netflix-sarja kerää hehkutusta: "Paras rikosdokumentti, jonka olen ikinä nähnyt"

17.12.2018 11:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

The Innocent Man kertoo kaksi tarinaa 1980-luvulla tapahtuneista rikoksista.

Uutisoimme muutama viikko sitten uudesta Netflixin rikosdokumenttisarjasta, joka kantaa nimeä The Innocent Man. Kyseessä on siis sarja, jossa tutustuaan kahteen, 1980-luvulla tapahtuneeseen murhaan ja niistä syytettyihin miehiin.

Sarjassa selvitellään siis 21-vuotiaan Debra Sue "Debbie" Carterin raiskausmurhaa, joka tapahtui vuonna 1982 sekä 24-vuotiaan Denice Harawayn kidnappausta ja murhaa vuodelta 1984.

Dokumentin mukaan tapauksista pidätettiin neljä miestä. Todellisuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempää ja todisteiden valossa näyttää siltä, että teoista syytettiin vääriä miehiä. Yksi heistä vapautettiin vain viisi päivää ennen teloitustaan. Sen sijaan kaksi miehistä on vankilassa edelleen.

Sarja julkaistiin Netflixissä vasta muutama päivä sitten, mutta siitä on tullut hetkessä järjetön hitti. Etenkin sosiaalisessa mediassa sitä hehkutetaan runsaasti.

"Paras rikosdokumentti, jonka olen ikinä katsonut."

"Parasta, mitä olen katsonut pitkään aikaan."

"En voinut nukkua koko yönä, sillä minun oli pakko katsoa koko sarja kerralla."

"Olen häkeltynyt siitä, että tämä voi olla totta."

"Uskomaton dokumentti."

"Olen koukussa."

Sarjan trailerin pääset katsomaan alta.

Lue myös: Netflixin tuore kauhusarja on saanut ihmiset voimaan pahoin: "Pelkään todella paljon"

Lue myös: Uusi, hyytävän jännittävä Netflix-sarja pian julki - katso selkäpiitä karmiva traileri

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat