Onko hän liian isokokoinen? Muotisuunnittelijat kieltäytyivät puvustamasta laulajatähteä

22.01.2019 20:45 - Katariina Auvinen

Bebe Rexha on avautunut kylmästä vastaanotosta, jonka hän on saanut muotisuunnittelijoilta.

Suomessakin vastikään vieraillut laulajakaunotar Bebe Rexha, 29, on avautunut musiikkimaailman ulkonäköpaineista. Monet julkkikset saavat maailman huippusuunnittelijoilta pukuja gaalojen punaiselle matolle, mutta Rexha sanoo, ettei sama etu päde häneen.

Syyksi nainen kertoo, että hän on monen muotisuunnittelijan pukuihin liian isokokoinen. Nainen kertoo viimeisimmän takaiskun tulleen aivan hetki sitten, kun hän on etsinyt pukua helmikuun alussa pidettävään Grammy-gaalaan. 

Rexha on kokoa 6/8 eli Eurooppalaisen kokotaulukon mukaan hän noin kokoa 36/38. Suomessakin naisten keskimääräinen vaatekoko on noin 40, joten Rexhaa ei todellakaan voi pitää isokokoisena. 

Nainen avautui asiasta sosiaalisessa mediassa. 

"Anteeksi, mutta minun on aivan pakko nyt saada tämä asia pois harteiltani. Se on aivan hyväksyttävää, jos et pidä musiikistani tai tyylistäni, mutta älä sano, ettei minulle ole asua, koska en ole mallimitoissa, " Rexha selitti muotisuunnittelijoiden kieltäydyttyä puvustamasta häntä. 

Nainen kertoi tarinansa taustoja myös videolla. 

"Olen vihdoin ehdolla Grammy-palkintojen saajaksi ja monesti artistit menevät muotisuunnittelijoiden juttusille, koska he usein tekevät tähtien mitoille suunnitellun puvun heille. Minun tiimini otti moniin suunnittelijoihin yhteyttä, mutta he kieltäytyivät puvustamasta minua, koska olen heidän mukaansa aivan liian isokokoinen." 

Nainen ei eritellyt muotimerkkejä, jotka ovat kieltäytyneet hänen vaatettamisestaan, mutta lisäsi kuitenkin aikovansa boikotoida heitä, koska syy on hänen mukaansa täysin naurettava. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Laulajakaunotar Bebe Rexhan asuissa toistuu poikkeuksetta seksikäs yksityiskohta - oletko huomannut?

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat