Kuva: AOP

Julkkikset, joilla on enemmän lapsia kuin ehkä tajusitkaan - katso

19.04.2019 21:15 - Katariina Auvinen

Esimerkiksi Kris Jenner on kuuden lapsen äiti, kun taas Eddie Murphylla lapsia on kymmenen.

Monet julkkikset ovat päättäneet pitää lapsensa poissa valokeilasta, jotta he saisivat mahdollisimman normaalin lapsuuden. Moni heistä on myös halunnut, että oma jälkikasvu ymmärtää rahan arvon. Esimerkiksi julkkiskokki Gordon Ramsay on kertonut julkisuudessa, että kukaan hänen neljästä lapsestaan ei tule saamaan hänen rahojaan käyttöönsä niin sanotusti ilmaiseksi. Heidän pitää tienata oma elantonsa. 

Monilla julkisuuden henkilöllä kotona riittää vilskettä ja vilinää. The List -julkaisu on koonnut yhteen julkkikset, joilla on todella iso perhe. 

Kris Jenner 

Tyttäriensä managerina tunnettu Kris Jenner toivottaa toukokuussa tervetulleeksi kymmenennen lapsen lapsensa. Naisen vanhin lapsi Kourtney Kardashian täytti juuri 40 vuotta. Toiseksi vanhin on Kim Kardashian

Kris Jenner ja koko perhe kuvattuna vuonna 2009, kun Kardashianit-televisiosarja alkoi. (kuva: AOP)

Madonna 

Madonnalla on yhteensä kuusi lasta, joista hän on adoptoinut neljä. Nainen adoptoi vuonna 2008 Davidin Malawista. Nopea adoptioprosessi aiheutti melkoisen kritiikin leimahtamisen, koska monien ihmisten mielestä Madonna käytti varallisuuttaan kiertääkseen adoptioprosessia ja sai sen vuoksi nopeasti pojan kotiin. Tähti on itse kiistänyt syytökset. 

Madonnalla on kuusi lasta, joista kaksi on biologisia. (kuva: AOP)

Mick Jagger 

Rokkari Mick Jagger, 75, on ollut kahdesti naimisissa ja miehellä on yhteensä kahdeksan lasta viiden eri naisen kanssa. Jaggerin vanhin lapsi syntyi vuonna 1970. Hänen nuorimmaisensa on vasta täyttämässä neljä. 

Mick Jaggerin nuorimmainen lapsi syntyi vuonna 2014. (kuva: AOP)

Eddie Murphy 

Näyttelijä Eddie Murphylla, 58, on kymmenen lasta. Miehen ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1989 ja hänen kymmenes lapsensa viime vuonna. Murphylla on yksi tytär Mel B:n kanssa, jota hän ei ensin tunnustanut. Isyystesti kuitenkin paljasti, että mies on lapsen isä, joka sai näyttelijän elvyttämään suhteensa tyttäreensä. 

Murphylla on yhteensä kymmenen lasta. (kuva: AOP)

Mel Gibson 

Näyttelijä Mel Gibsonilla on yhdeksän lasta kahden eri naisen kanssa. Hän sai ensimmäisen vaimonsa, Robyn Mooren kanssa. He saivat seitsemän lasta, joista kuusi oli poikia. Pari erosi pitkän avioliittonsa jälkeen vuonna 2011. Mel Gibson löysi uuden rakkauden rinnalleen venäläisestä pianistista, Oksana Grigorievasta. Heille syntyi vielä kaksi lasta. 

Mel Gibson on pitänyt omat lapsensa poissa julkisuudesta. (kuva: AOP)

Lue myös: MTV: Onko vapaaehtoinen lapsettomuus luonnotonta? Monesti päätöstä vähätellään

Lue myös: Laulajakaunotar haluaa lisää lapsia, mutta ei parisuhdetta: "Kaikkien ei tarvitse olla perinteisiä"

Lähde: The List 

Kilpailut

Uusimmat