Aku Ankka -piirtäjä Don Rosa: On hienoa, että joku tekee soundtrackin kirjalle

19.04.2014 20:15 - Reija Saarinen

Don Rosa on tunnettu sarjakuvapiirtäjä, joka on taiteillut myös kuvan Tuomas Holopaisen soololevyn kanteen.

Don Rosa on mies, joka tunnetaan ennen kaikkea Aku Ankka -sarjakuvien piirtäjänä. Tämä lahjakas taiteilija on nyt myös mukana Nightwishin nokkamiehen sooloprojektissa. Mies nimittäin lupautui piirtämään kansikuvan Roope Ankan elämä ja teot -kirjaan pohjautuvan levyn kansilehtiseen. Mitä mies ajatteli, kun Tuomas Holopainen lähestyi häntä yhteistyön merkeissä

- Kun hän ensimmäisen kerran lähestyi minua vuonna 2010, en ehkä ottanut häntä ihan tosissaan. Sanoin kuitenkin, että ottaa yhteyttä, jos levy etenee. Parisen vuotta myöhemmin ja laittoi viestiä ja kertoi, että kaikki on kirjoitettu ja silloin ymmärsin, että hän todella teki sen mistä puhui, Rosa nauraa.

Rosa on myös todella vaikuttunut Holopaisen levystä.

-Kun kuulin kappaleita ensimmäisen kerran, huomasin, että ne olivat jotain mitä en ollut odottanut. Odotin jotain metallia, mutta levyllä olikin elokuvasoundeja. Levy on todellakin loistava, parempi mitä koskaan osasin odottaa. Minusta on hienoa, että joku tekee soundtrackin kirjaan.

Kilpailut

Uusimmat