Kuva: AOP

Angelina Jolien nimissä tehty erokirjoitus leviää netissä - tuhannet menivät halpaan

24.10.2016 09:45 - Iiro Myllymäki

Facebook-päivityksessä puhutaan läheisen ihmisen menettämisen vaikeudesta.

Kuukausi sitten koko maailma järkyttyi Hollywoodin unelmaparin Angelina Jolien ja Brad Pittin erosta. Erouutisen jälkeen kaksikko on viettänyt hiljaiseloa eivätkä he ole esimerkiksi antaneet haastatteluja asian tiimoilta. Erouutisen tultua julki molemmat julkaisivat edustajiensa välityksellä tiedotteet, joissa pyysivät tiedotusvälineitä antamaan perheelle rauhan käsitellä asiaa.

Nyt Angelina Jolien nimissä on Facebookissa jaettu kuva ja koskettava teksti. Kyseessä on kuitenkin Angelina Jolien fanisivu, ja itse teksti on kopioitu netistä. Teksti on löytynyt jo aiemmin muun muassa tältä sivulta. Päivityksellä on jo yli 40 000 tykkäystä, ja todennäköisesti monet ovat luulleet päivitystä Jolien itse kirjoittamaksi. Kuvaa on myös jaettu yli 10 000 kertaa. Teksti kuuluu suomennettuna seuraavalla tavalla:

”Jonain päivänä joudut kohtaamaan menetyksen. Ja kun elämä menee eteenpäin ja päivät kääntyvät iltaan, tulee selväksi, että et koskaan todella lakkaa kaipaamasta jotakuta tärkeää, joka on mennyt. Opit vain elämään heidän läsnäolonsa jättämän aukon keskellä. Kun menetät jonkun, jota ilman et voisi kuvitella eläväsi, sydämesi särkyy täysin, ja huono puoli on se, että et koskaan täysin pääse yli menetyksestäsi. Et koskaan unohda heitä. Kuitenkin käänteisesti tämä on myös asian hyvä puoli. He elävät aina särkyneen sydämesi lämmössä, eikä sydän koskaan toivu täysin. Jatkat kasvamista ja elämän kokemista, vaikka oletkin haavoittunut. Se on kuin rikkoisi nilkan, joka ei koskaan täysin parane ja joka edelleen sattuu kun tanssit, mutta tanssit joka tapauksessa vähän ontuen. Tämä ontuminen vain tuo lisää syvyyttä tekemiseesi ja tuo sinuun lisää aitoutta. Ihmiset, jotka menetät, säilyvät osana sinua. Muista heidät ja vaali aina hyviä hetkiä, jotka vietit heidän kanssaan.”

Alta näet kuvan ja alkuperäisen tekstin:

Jolie ja Pitt olivat yhdessä vuodesta 2004 lähtien. Heillä on kuusi yhteistä lasta.

Lue myös: Jennifer Anistonin aviomies kommentoi Brad Pittin ja Angelina Jolien eroa kipakasti

Kilpailut

Uusimmat