Bruce Jenner korjaa sukupuoltaan - vuosien raskas salailu vihdoin ohi

27.04.2015 13:45 - Rea Tallgren

Kendall ja Kylie Jennerin isä, entinen huippu-urheilija Bruce Jenner kertoi lauantaina tunteellisessa haastattelussa olevansa nainen miehen ruumiissa.

Bruce Jennerin on jo pidempään spekuloitu käyvän läpi sukupuolenkorjausprosessia.  Kardashianien ja Jennerien elämästä kertovasta reality-sarjasta nuoremmille sukupolville tuttu Kris Jennerin entinen mies, olympiaurheilija Bruce ei ole suostunut kommentoimaan huhuja muutoksestaan millään tavalla - ennen kuin viime lauantaina.

"En jaksa enää salailla"

65-vuotias olympiavoittaja Bruce Jenner on nähty viimeisen vuoden aikana milloin kynsilakkaa kynsissään ja millon selkeät rintaliivien rajat paitansa alta paistaen. Myös kuuden lapsen isän naisellisemmaksi muuttunut pukeutumistyyli ja pitkäksi kasvatetut hiukset eivät ole jääneet ihmisiltä huomaamatta.

Huhtikuun viimeisena viikonloppuna Amerikassa esitetty Bruce Jennerin haastattelu oli viihdemaailman mittarissa valtavan odotettu tapaus, sillä sen uskottiin käsittelevän Jennerin selkeää muutosta. Diane Sawyerin haastattelussa Jenner vihdoin lopettikin raskaan salailun.

- Olen nainen, jolla vielä toistaiseksi on kuitenkin miehen kroppa, Jenner tunnusti Sawyerille.

Kaikki ex-vaimot tiesivät

Jenner kertoo, että salailu on ollut raskasta ja se on jatkunut vuosia. Kolme kertaa naimisissa ollut atleetti sanoo, että hänen kaikki vaimonsa ovat tienneet hänen painivan oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa.

Jenner kertoi haastattelussa turvautuneensa hormonihoitoihin ensimmäisen kerran 80-luvulla. Hoitojen seurauksena hänen rintansa kasvoivat ja ulkomuoto muuttui naisellisemmaksi. Tuolloin hän kuitenkin keskeytti muutoksen, koska sen loppuunvieminen pelotti häntä liikaa.

Nyt Jenner kertoo kuitenkin aikovansa viedä muutoksen loppuun asti, korjaavaa leikkausta myöten.

- En jaksa salailua enää, hän sanoo nyt.

"Olen hetero"

Jenner kertoi haastattelussa avoimesti myös seksuaalisesta suuntautumisestaan.

- Minä en ole homoseksuaali. Olen tietääkseni hetero. En ole ikinä ollut miehen kanssa, hän sanoi.

Jenner korosti haastattelussa, ettei hän ikinä ole kokenut vetoa miehiä kohtaan. Lisäksi hän korosti nauttineensa aina hyvästä seksielämästä ja hyvistä avioliitoista vaimojensa kanssa.

Lapset tukevat

Jennerillä on yhteensä kuusi biologista lasta, joista tunnetuimpia ovat Kendall ja Kylie Jenner, jotka osoittivat välittömästä haastattelun tultua julki tukensa isälleen Instagramissa.

"Tässä ei ole kyse minusta. Olen niin ylpeä sinusta, isä. Olet minun kaunis sankarini." Kylie twiittasi haastattelun tullessa julki.

Kris Jennerin lapsista Kim Kardashianin kerrotaan tukevan Jenneriä kaikista eniten. Hän laittoikin haastattelun jälkeen itsestään ja Brucesta kuvan Instagramiin. Kuvatekstissä hän hehkutti rakkauttaan äitinsä entiseen puolisoon, jonka hän on isäpuolenaan tuntenut jo kahden vuosikymmenen ajan.

Sen sijaan Khloella huhutaan olevan vaikeuksia asian hyväksymisessä.

Lauantaina julkitullut haastattelu oli viimeinen, jonka Jenner tulee antamaan miehenä. Jatkossa häntä tullaan puhuttelemaan englanniksi she-pronominilla. Valitsemaansa uutta nimeä Jenner ei vielä paljastanut.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat