Chris Cornellin henkeä uhannut naisfani pidätettiin - tappouhkauksia ja perättömiä väitteitä

30.07.2014 07:28 - Eeva Rajala

Pakkomielteistä Chris Cornell -fania syytetään tappouhkausten lähettämisestä rokkarille ja hänen perheelleen.

Jessica Leigh Robbins pidätettiin viime perjantaina. FBI-tutkijat saivat selville, että Robbins oli lähettänyt netin kautta tappouhkauksia. Hän oli myös tehnyt videoita, joissa hän syyttää Cornellia muun muassa oman musiikkinsa plagioinnista. Lisäksi nainen väittää olevansa äiti yhdelle Cornellin lapsista. Robbins syytti myös Cornellin vaimoa lasten hyväksikäytöstä.

Tutkijoiden mukaan on hyvin todennäköistä, että kyseinen nainen pääsi murtautumaan Cornellin perheen taloon Miamissa viime vuonna. TampaBay-sivuston mukaan naisen liikkumista valvotaan nilkkapannan avulla, sillä hän ei esimerkiksi saa tulla 300 metriä lähemmäksi ensi kuussa Tampassa järjestettävää Soundgarden-keikkaa.

Kyseessä ei ole ensimmäinen Chris Cornellin henkeä netissä uhannut fani. Helmikuussa seattlelaisnainen pidätettiin tappouhkausten lähettämisestä.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat