Ulkomainen rock-tähti antoi vinkin suomalaismiehille: Näin isket naisen
Pariisin Kevät starttasi Voicen Juhannuksen: Makee fiilis!

EM-kisojen juontaja Heidi Suomi: Näin monta mitalia Suomen pitäisi saada

Viihde | 21.06.2012 20:15 | Senni Loikala | Luettu 1426 kertaa
Voice jututti Heidi Suomea, joka kertoo juontavansa ensi viikolla aamut radiossa ja loppupäivän Yleisurheilun EM-kilpailuja.

Juontaja Heidi Suomen ensi viikko tulee olemaan kiireinen. Nainen nimittäin juontaa yleisurheilun EM-kilpailuja Helsingin Olympiastadionille.

- Mä oikein pyrin näihin kilpailuihin töihin, koska haluan aistia vuoden -94 Helsinki-hurmion uudestaan, kertoo Suomi Voicelle.

Kun Yleisurheilun EM-kilpailut järjestettiin edellisen kerran Suomessa, juontaja oli itse kilpailijana. Hänen lajinsa oli naisten 400 metrin pikajuoksu. Oman yleisurheilutaustan vuoksi EM-kilpailuiden juontaminen on naiselle loistava yhdistelmä työtä ja intohimoa urheiluun.

- Näistä kisoista Suomelle olisi hyvä 1-3 mitalia. Monet seuraavat erityisen tiiviisti miesten keihäänheittoa, sanoo Suomi.

Yleisurheilun EM-kilpailuiden jälkeen Suomi katkaisee työputkensa ja lähtee lataamaan akkuja Barceloonaan.

- Siellä mä nukun pois kaikki univelat, mitä tässä EM-viikolla kertyy, juontaja naureskelee.


Kommentit

Luetuimmat

Viihde Uusimmat Suosituimmat nyt 24h viikko
Lataa lisää
Lataa lisää




Leffatrivia
Tiesitkö, että...
Jared Letolta kiellettiin sokeri ja seksi, kun hän valmistautui Unelmien sielunmessu -hittielokuvansa kuvauksiin. Näin hän ymmärtäisi paremmin ylivoimaisen riippuvuuden. Leto esittää elokuvassa huumeriippuvaista nuorta.