Fitnesspäiväkirjat-tähti suhteestaan rap-artisti Uniikkiin: Emme osaa riidellä

04.07.2015 10:15 - Eeva Rajala

AVAn Fitnesspäiväkirjat-ohjelmassa esiintyneen Eevi Teittisen mukaan riita heitetään usein vitsiksi.

Fitness-blogaaja ja personal trainer Eevi Teittinen aikoo viettää rauhallisen kesäloman yhdessä puolisonsa Dan Tolppasen eli rap-artisti Uniikin kanssa. Ensi syksyn bikini fitnessin SM-kisoihin treenaava Teittinen kertoo, että kiireestä huolimatta yhteistä aikaa kyllä löytyy.

- Olemme suunnitelleet aina, kun Dani ei ole keikoilla, niin käydään mökillä ja sellaista pientä. Oma fokus on niin paljon syksyssä, ettei tälle kesälle oteta isompia juttuja. Kaikesta kiireestä huolimatta ei ole sellaista oloa, etteikö ehdittäisi viettää aikaa yhdessä. Aika hyvin se aika löytyy, jos haluaa sitä löytyvän, Teittinen kertoo Voicelle.

Riita yleensä heitetään vitsiksi

Jokaisessa parisuhteessa on aina pientä kinaa. Teittinen kuitenkin sanoo, että heillä on Danin kanssa erikoinen suhde.

- Tämä kuulostaa ihan kauhealta, mutta emme oikein osaa riidellä. En tiedä, mistä se johtuu. Olemme puhuneetkin tästä, mistä tämä voi johtua, koska se on todella outoa. Jos tulee joku tilanne, niin se yleensä heitetään vitsiksi sen jälkeen. Tätä on hyvin hankala selittää, emme ymmärrä sitä itsekään, nainen jatkaa.

Teittinen kuitenkin tietää, missä menee hänen kiukkurajansa. Hän ei kestä likaista paistinpannua.

- Likainen paistinpannu on minulle aika paha. Minun on tosi vaikea ymmärtää sitä, Teittinen jatkaa.


Lue myös: Fitnesspäiväkirjat-tähti muistuttaa treenaajia: Yksi asia unohtuu lomalla

Kilpailut

Uusimmat