90-luvun romanttisten elokuvien ykkönen uuteen muotoon
Seinfeld-näyttelijä yritti tappaa itsensä: ”Tarvitsen apua, se ei onnistunut”

Frendit-tähti hehkuu onnea - elämä on täydellistä

Viihde | 23.02.2012 09:15 | Eeva Rajala | Luettu 1476 kertaa
Jennifer Aniston elää parhaillaan elämänsä kenties onnellisempia hetkiä. Töitä, rakkautta ja arvostusta riittää.

Jennifer Aniston sai eilen vihdoin oman tähden Hollywoodin Walk of Famelle. Seremoniassa mukana olivat muun muassa Anistonin John-isä sekä naisen tuore rakastettu, näyttelijä Justin Theroux.

- Tämä kaikki tuntuu todella epätodelliselta, rehellisesti sanottuna. Synnyin täällä, ja näiden kaikkien tähtien ja nimien näkeminen lapsena oli jännittävää. Tähtien joukossa oleminen merkitsee erityisen paljon, Aniston kertoi kiitospuheessaan.

Anistonilla menee elämässään hyvin muutenkin. Tulevan Wanderlust-elokuvan kuvauksista hän kaappasi itselleen näyttelijäkokemuksien lisäksi uuden poikaystävän, elokuvassa myös näyttelevän charmikkaan Justin Theroux'n, joka muistetaan muun muassa elokuvista Mulholland Drive ja Inland Impire. Kaksikko on pitänyt yhtä viime vuoden toukokuusta saakka ja onni kukoistaa edelleen.

Töitäkin Anistonilla riittää, ja varmasti riittäisi enemmän kuin nainen ottaa vastaan. Wanderlust-elokuvan jälkeen hänet nähtäneen ainakin draamakomediassa Miss You Already ja huhujen mukaan myös rikosdraamassa Switch.


Kommentit

Luetuimmat

Viihde Uusimmat Suosituimmat nyt 24h viikko
Lataa lisää
Lataa lisää




Leffatrivia
Tiesitkö, että...
Ice Age -elokuvien pikkuoravalla on oikea nimikin. Se on Scrat, joka on yhdistelmä englannin kielen oravaa ja rottaa tarkoittavista sanoista.