Playboy-pupu valittaa: Pakarat epäsuhtaiset ja tissit erikokoiset
Kardashianien pikkusiskot nappasivat unelmatyön

Harry Potter -tähti koki muodonmuutoksen uutta rooliaan varten - katso

Viihde | 06.05.2012 20:00 | Rea Haverinen | Luettu 3509 kertaa
Hermionea harry Potter -saagassa esittänyt Emma Watson esittää ensi vuonna ensi-iltansa saavassa Bling Ring -elokuvassa julkisuutta ihannoivaa teiniä.

22-vuotias kaunotar on jo pitkään edustanut lyhyissä ruskeissa hiuksissa, jotka hän leikkautti itselleen merkiksi Harry Potter -elokuvien loppumisesta. Tuoretta elokuvaa varten aina asiallisesti ja tyylikkäästi pukeutuva nainen on kuitenkin joutunut sekä pidennyttämään hiuksensa että opetella edustamaan hieman erilaisissa vaatteissa kuin mihin hän on tottunut.

Bling Ring -elokuva perustuu tositapahtumiin ja se kertoo teinijengistä, jolla on pakkomielle julkisuduen henkilöistä, joiden koteja jengi ryöstelee. Watson julkaisi itsestään Twitter-sivuillaan kuvan roolihahmonsa asussa. Kuvassa naisella on päällään pinkki velour-puku sekä Ugg-bootsit ja hänelle on tehty näkyviä tekotatuointeja.

Emma Watson edusti erilaisessa tyylissä

Avainsanat: emma watson

Kommentit

Luetuimmat

Viihde Uusimmat Suosituimmat nyt 24h viikko
Lataa lisää
Lataa lisää




Leffatrivia
Tiesitkö, että...
Kummisetä osa II -elokuva on ainoa jatko-osa, joka on voittanut parhaan elokuvan Oscar-palkinnon.