Hillary Duffin huikea bikinivartalo on melkoinen näky - ahkera treeni on todella tuottanut tulosta

14.07.2014 13:10 -

Hilary Duffin treenattu kroppa ihastutti tuoreen musiikkivideon kuvauksissa.

Hilary Duff kuvaa parhaillaan uutta musiikkivideota tulevaa levyään varten. Vielä toistaiseksi nimettömän albumin julkaisupäivä ei ole tiedossa, mutta kappaleiden musiikkivideoita työstetään jo hyvää vauhtia.

2-vuotiaan Luca-pojan äiti bongattiin sunnuntaina tuoreen musiikkivideon kuvauksissa rannalla. Mustiin bikineihin pukeutunut kaunotar on viime kuukausina viihtynyt ahkerasti kuntosalilla ja ahkerointi on todellakin kantanut hedelmää. Supertimmi ja lihaksikas Duff on upea näky.

Katso kuvat Duffin virheettömästä bikinivartalosta täältä.

Naisen edellinen albumi Dignity ilmestyi seitsemän vuotta sitten, joten uutta albumia on odoteltu jo pitkään. Laulaja-näyttelijättärellä tulee olemaan kiireinen vuosi, sillä nainen tähdittää myös syksyllä alkavaa Younger-komediaa.

Duff erosi miehestään Mike Comriesta alkuvuodesta. Vaikka parin on huhuttu palanneen yhteen, nainen on kertonut heidän olevan vain hyviä ystäviä.

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat