Huippumalli pudotti kolmannen raskautensa kilot hetkessä - ihailtavaa vai epäterveellistä?

29.01.2015 10:15 - Rea Tallgren

Lena Perminova on venäläinen huippumalli, joka on ylpeä siitä, kuinka nopeasti hän palasi mallinmittoihin kolmannen raskautensa jälkeen.

Lena Perminova on venäläinen huippumalli, joka pitää huolen vartalostaan tiukan dieetin ja ankaran kuntoilun avulla. Nainen myöntää tuoreessa haastattelussa alkaneensa treenata kovaa kaksi viikkoa viimeisimmän lapsensa syntymän jälkeen.

Perminovan mukaan hän aloitti treenaamisen varovasti, nousten esimerkiksi varpailleen seisomaan toistuvasti.

- Vaikka minulle oli tehty keisarinleikkaus, sain lääkäriltä luvan treenata pian synnytyksen jälkeen, koska voin niin hyvin, Perminova sanoo.

Mallikaunottaren mukaan hän ei pitänyt minkäänlaisia lepopäiviä päästyään jälleen kuntoilemisen makuun. Niinpä hän olikin pudottanut kaiken raskauden myötä kertyneen painon jo kahden kuukauden jälkeen. Tästä todisteena olivat Venäjän Voguessa nähdyt alastonkuvat, joista ensimmäisessä Perminova poseerasi ollessaan kahdeksannella kuulla raskaana ja toisessa kaksi kuukautta raskauden jälkeen.

Kolmen lapsen äiti sanoo, että hän ei kiellä itseltään herkkuja, mutta pyrkii syömään mahdollisimman terveellisesti.

- Epäterveellinen ruoka ja herkuttelu aiheuttaa aknea ja selluliittia ja sitä yritän välttää, nainen selittää.

Naisesta julkaistut kuvat jakavat mielipiteitä. Joidenkin mielestä Perminovan suoritus on ihailtava, toisten mielestä taas se aiheuttaa epärealistisia paineita muille, eikä raskauskilojen pudottaminen kahdessa kuukaudessa ole terveellistä.

Katso kuvat tästä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat