Inspiroidu vinkeistä: Julkkiskokin joulupöydästä löytyy jättikatkaravun pyrstöjä ja blinejä

20.11.2014 19:15 - Senni Loikala

Jouluna ei tarvitse väkisin tehdä liian eksoottisia ruokia, mutta Teresa Välimäki antaa loistovinkit perinneherkkujen tuunaamiseen.

Televisiosta tuttu kokki ja ruokatoimittaja Teresa Välimäki neuvoo Keiju Junior Juoksukoulut -lehdistötilaisuudessa, kuinka perinteisiin joulupöydän antimiin voi antaa lisäpotkua. Monien suosikkiherkkuihin kuuluu muun muassa graavilohi.

- Perinteistä graavilohta voi maustaa eri tavalla, voi laittaa vähän limetin mehua tai kuorta ja tillin sijaan käyttää sitruunatimjamia tai rosmariinia, Välimäki kertoo.

Välimäki kertoo eteläamerikkalaisen keittiön olevan nyt kova sana. Hän suosittelee kuutioimaan raakaa kalaa pieniksi kuutioiksi ja maustamaan sitä esimerkiksi sitruunalla, limetillä, korianterilla tai chilillä.

- Sen kanssa voi tarjoilla vaikka saaristolaisleipää. Kyseessä on hauska yhdistelmä, sillä siinä on suomalaista makumaailmaa ja toisaalta myös jotain ihan muuta, sanoo Välimäki.

Televisiokokki valmistaa itsekin hieman totuttua erikoisempia herkkuja jouluna.

- Omaan joulupöytään olen tuonut jättikatkaravun pyrstöt. Ja teen myös perunablinejä, ne ovat nopeampia valmistaa. Sitten teen hyvää perunamuusia puikulasta tai rosamundasta ja sen kanssa tykkään tehdä kylmäsavulohitartaria, kertoo Välimäki.

Välimäki painottaa, ettei jouluna tarvitse väkisin loihtia eksoottisia ruokia. Perinteisiä herkkuja kannattaa muuttaa ja tuunata vähän, kullekin sopivissa määrin.

Televisiokokki suosittelee harkitsemaan jouluna valmistettavan ruoan määrää. Kerralla ei tarvitse valmistaa valtavasti herkkuja, jotta eri päivinä voisi syödä myös erilaisia ruokia.

- Mielestäni 12:ta kilon kinkku ja viisi kiloa lanttulaatikkoa on vanhanaikaista, Välimäki sanoo.

Lue myös: Miksi lapsiperheessä kannattaa panostaa jouluperinteisiin?

Kilpailut

Uusimmat