Wahlström hakeutui sairaalaan reilu viikko sitten perjantaina tunnettuaan olonsa huonovointiseksi. Tuolloin ei kuitenkaan saatu selville, mikä naista vaivasi. Kun Wahlströmin olo ei seuraavanakaan päivänä helpottanut, hän palasi sairaalaan. Tuolloin hänellä todettiin hengenvaarallinen veritulppa, jota alettiin viipymättä hoitaa liuotushoidolla.
- Ei varmaan kukaan osannut kuvitella, että tämmöisellä henkilöllä olisi tällainen sairaus, Wahlströmin manageri Jukka Virtanen kertoo Ilta-Sanomille.
Wahlström on päässyt sairaalasta eilen, mutta lopulliseen toipumiseen menee vielä aikaa. Naisen oli tarkoitus puolustaa EM-titteliään loppukesästä tai alkusyksystä, mutta se ottelu jää varmuudella väliin.
Syytä menestyneen urheilijan veritulppaan ei vielä tiedetä. Virtanen ei usko veritulpan vaikuttavan naisen tulevaan uraan.
- Olen ihan varma, että Evan kova fysiikka on yksi keskeinen syy siihen, että hän on hengissä. Se edistää myös toipumista tämän jälkeen, Virtanen toteaa.
Lähde: Ilta-Sanomat












