Kuva: AOP

IS: Simo Frangenin ja Rosa Meriläisen 13 vuoden avioliitto on ohi - yllätysero!

11.01.2017 07:33 - Senni Loikala

Pitkään yhdessä ollut pariskunta on päätynyt avioeroon, kerrotaan Ilta-Sanomissa.

Juontaja Simo Frangen, 53, ja kirjailija ja entinen kansanedustaja Rosa Meriläinen, 41, eroavat 13 vuoden avioliiton jälkeen. Frangen vahvistaa uutisen Ilta-Sanomille.

- Kyllä se pitää paikkansa, Frangen kertoo.

Lehden mukaan pari kertoi erosta yhteisellä kirjoituksella läheisilleen ja kollegoilleen yksityisellä Facebook-tilillä. Pari on IS:n mukaan kirjoittaneet erostaan näin:

"Molemmat osapuolet toivovat toisilleen erinomaista jatkoa tulevan elämän varrelle. Koska erolle pitää aina olla jokin syy, niin sanotaan nyt vaikka näin: avioliittomme kaatui musiikillisiin erimielisyyksiin. Emme aio kommentoida eroamme julkisuudessa millään tavalla."

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat