Kuva: YouTube

IS: Suomalaismuusikko päihdekierteestään: Kun työt loppuivat, viina tuli kuvioihin

29.06.2016 07:25 - Senja Rapila

XL5-yhtyeestä tutuksi tullut Petteri Tolonen on onnellinen siitä, että putkareissu laittoi pisteen ylettömälle viinankulutukselle.

XL5 oli yksi 1990-luvun suosituimmista poikabändeistä. Yhtye sai kokea melkoista hysteriaa parhaimpina vuosinaan, mutta suosion laskiessa jokainen yhtyeen jäsen on lähtenyt hiljalleen eri teille.

XL5:n laulaja-kitaristi Petteri Tolonen kertoi Ilta-Sanomille, että töiden vähennyttyä alkoi alamäki ja viina tuli kuvioihin. Lehden mukaan Tolonen heräsi pari vuotta sitten putkasta muistamatta mitään illan tapahtumista. Takana oli ankara ryyppyputki, joka vei veronsa. Lopulta sille tuli piste.

- Se oli minulle se käännekohta. Tuollaista sattuu monelle muullekin, mutta kaikki eivät herää siitä. Oli hyvä, että niin tapahtui, sillä ymmärsin, ettei elämä voi mennä niin, Tolonen kertoi Ilta-Sanomille.

- Pyrin nyt tuomaan ilmi sitä, että päihteiden ei tarvitse olla ratkaisu vaikeuksiin.

Suomalaisella laulajalla tämän opetuksen sisäistämiseen meni vaivaiset 20 vuotta, mutta nyt se on mennyt vihdoin perille. Korkki ei aukea, ei ainakaan silloin jos vastassa on alamäkeä.

- En ole pistänyt korkkia kiinni, mutta olen oppinut mikä sopii minulle ja mikä ei.

Lue myös: Mika Ikonen muistelee XL5-aikoja: "Nyt vasta olen sinut asian kanssa"

Kilpailut

Uusimmat