IS: Teemu Selänteen naisfanit saivat Sirpa-vaimon raivokohtausten partaalle

Jääkiekkoilija Teemu Selänteen vaimo Sirpa Selänne paljastaa uudessa kirjassa miestään palvovien fanien aiheuttaneen aikanaan kovia riitoja pariskunnan suhteessa.

Lätkässä - Kiekkoperheen elämä -nimisessä kirjassa Sirpa Selänne kuvailee 21 vuottaan miehensä rinnalla. Nainen kertoo etenkin nuorena olleensa erittäin mustasukkainen ja saaneensa jopa raivokohtauksia miehensä fanien vuoksi.

- Tässä täytyy tietysti hirvittävän hyvä itsetunto olla, kun on niin ison tähden kanssa naimisissa, Sirpa Selänne kertoo kirjassa.

Sirpan mukaan huippu-urheilijan vaimon on tehtävä uhrauksia ja oltava epäitsekäs. Pelipäivinä kiekkolegenda muun muassa nauttii päiväunet, jolloin muu perhe antaa miehelle rauhaa. Sirpa valmistaa myös pelipäivinä perinteisesti aterian miehelleen.

- Haluan olla hyvä äiti ja hyvä kumppani Teemulle, Sirpa kertoo kirjassa.

Teemu itse kommentoi kirjaa kuvailemalla kovimpia Jokeri-aikoja haastaviksi parisuhteelle. Mies ei kuitenkaan itse usko lukevansa Lätkässä-teosta.

Lähde: Ilta-Sanomat

 

Keskustele aiheesta
Radiossa nyt
Kuuntele
RED HOT CHILI PEPPERS - Under The Bridge

klo 23:02

JUSTIN TIMBERLAKE - Suit & Tie

klo 22:58

PARAMORE - Ignorance

klo 22:54

DAVID GUETTA - Titanium

Katso soittolista

30.07.2015 klo 10:50

#hauskintwiitti #voicenpäivä ikävä aihe mutta kekseliäs otsikko! @MTVViihde https://twitter.com/mtvviihde/status/626646428845252608

27.07.2015 klo 14:05

Täällä ollaan! @thevoicesuomi #voiceniltapäivä #tylsyyttävastaan https://instagram.com/p/5oyQmllOAo/

27.07.2015 klo 12:33

#hauskintwiitti on hauska analyysi. #voicenpäivä @j_aaltonen https://twitter.com/j_aaltonen/status/625590394139607040

24.07.2015 klo 11:14

#hauskintwiitti #voicenpäivä #satu5sanalla @lassipe https://twitter.com/lassipe/status/624480708124364801

23.07.2015 klo 11:58

#hauskintwiitti #voicenpäivä #kissat @TuomasKarhunen https://twitter.com/tuomaskarhunen/status/623739911393406976

22.07.2015 klo 11:25

#hauskintwiitti #voicenpäivä lähti kuin telkkä Töölöstä? @tomistro https://twitter.com/tomistro/status/623729232099848192

22.07.2015 klo 10:25

#voiceniltapäivä ssä keskiviikon kesävieraina klo 16 @rsjakoirat -bändin Roope Salminen ja Jon-Jon Geitel! #roopesalminenjakoirat

22.07.2015 klo 10:17

12.07.2015 klo 12:48

Parhaat sushi ohjeet kehiin?! Mitä laittaa väliin/päälle??? #voicenvkl #sushi #sunnuntai #ruoka

12.07.2015 klo 12:33

Leppoisaa sunnuntaita <3 #voicenvkl @PetraSoikkeli

01.07.2015 klo 14:03

RT @anttimatias: Tää Voicen Herättäjien Whatsapp-homma on muuten aika hieno idea! @TheVoiceSuomi #herättäjät

21.06.2015 klo 14:49

17.06.2015 klo 16:01

Minkäs sille mahtaa kun on kauhalla annettu! @thevoicesuomi backmanniina #voiceniltapäivä… https://instagram.com/p/4B_td1lOD3/

16.06.2015 klo 15:03

Onnistuuko sulta #bellybuttonchallenge? @thevoicesuomi backmanniina #voiceniltapäivä #tylsyyttävastaan https://instagram.com/p/3_UTMkFOBC/

16.06.2015 klo 09:16

#hauskintwiitti #voicenpäivä #juhannus #posinkautta @anttiarina https://twitter.com/anttiarina/status/610686269404938240

14.06.2015 klo 14:15

Onnea kaikille ripille päässeille! Millaisia riparimuistoja tulee sulle mieleen? #voicenvkl

13.06.2015 klo 12:01

Adam Lambert Viikonloppu starttaa nyt ‼️ Mikä on tuoreen levyn paras biisi? #voicenvkl #adamlambertvkl @adamlambert @Finnberts

08.06.2015 klo 10:13

#hauskintwiitti #voicenpäivä @juuuso https://twitter.com/juuuso/status/607663120077754368

06.06.2015 klo 11:41

04.06.2015 klo 10:33

#hauskintwiitti #voicenpäivä #väärinymmärrys #mikäoli @AarneAlmila https://twitter.com/aarnealmila/status/606284618665496576

03.06.2015 klo 12:28

#hauskintwiitti #voicenpäivä @kainutero https://twitter.com/kainutero/status/605763317748133888

02.06.2015 klo 09:16

#hauskintwiitti #voicenpäivä @antsuuh https://twitter.com/antsuuh/status/605616480483479552

01.06.2015 klo 14:11

Vieläkö joku haluaa omistaa mökin? Eikös kesämökki tuppaudu olemaan riippakivi! #voiceniltapäivä

01.06.2015 klo 13:25

#hauskintwiitti #voicenpäivä #maanantai @theMartti https://twitter.com/themartti/status/605306556486455296

31.05.2015 klo 12:31

Joensuussa oli muistaakseni "Teletappikummut" vieläkö ne on olemassa? #voicenvkl

31.05.2015 klo 12:31

Jokaisella paikkakunnalla on se oma mesta jonne nuoret kokoontuvat juhlimaan, mikä on sen paikan nimi sinun paikkakunnallasi? #voicenvkl

30.05.2015 klo 13:12

30.05.2015 klo 12:14

RT @Maria_Eskelinen: Huvipuistohaasteen alkuinfo pidetty. Lievää jännitystä ilmassa... @TheVoiceSuomi @sarkanniemi #Herättäjät

30.05.2015 klo 10:35

Meillä oli naapuri joka tervasi aurakepit jottei muksut koske niihin #voicenvkl

30.05.2015 klo 10:34

Ei saa piirtää katuliidulla katuun..Tuleeko mieleen muita juttuja joista naapurit on sinulle lapsena valittaneet? #katuliitupäivä #voicenvkl

Katso lisää
Voicen uusimmat Voicen suosituimmat
Ilmiöt
Kolmiulotteista kynsitaidetta - onko kyseessä tulevaisuuden kauneustrendi?
Terveys ja
hyvinvointi
Tanssi ja soita ystävällesi - ota pienillä teoilla tauko jatkuvasta kiireestä
Muoti ja
kauneus
Pillifarkkujen aikakausi on ohi - täältä tulevat bootcut-farkut!
Ilmiöt
Spagaatti surffilaudalla - katso voimistelijoiden hämmästyttävä taidonnäyte
Terveys ja
hyvinvointi
Iskikö ikäkriisi? Havainnollistava kuva osoittaa pelot turhiksi
Viihde
Suomen Big Brotherin hautajaiset? BB-talon sauna myydään eniten tarjoavalle
Viihde
Miley Cyrus poseeraa tuoreen meikkikampanjan kasvona - katso upea lopputulos
Terveys ja
hyvinvointi
10 kohdan kysymyssarjan avulla voit selvittää, kuinka hyvässä kunnossa olet - testaa ja totea!
Ilmiöt
Perheenäiti luo taideteoksia lapsensa ruokalautaselle - katso kuvat hauskoista annoksista
Ilmiöt
Käyttäjät raivoissaan: Instagram kielsi suositun tunnisteen
Suhteet
Naisia ei ymmärrä kukaan, eivät edes daamit itse - 15 kohtaa, jotka todistavat asian
Ilmiöt
Kaksoset pian synnyttävä fitness-kaunotar julkaisi alastonkuvia
Matkailu
Lontooseen avataan maailman pisin liukumäki - uskaltaisitko laskea?
Viihde
Mamma Mia! -tähti pätkäisi pitkän lettinsä, katso kuvat tuoreesta lookista
Suhteet
10 lausetta, joita sairaanhoitajat eivät tahdo kuulla
Ilmiöt
Anaalisauva vai hiuskiharrin? Hulvattomalla videolla seksilelut ja kauneustuotteet menevät sekaisin
Lataa
lisää
+