Justin Bieber vaatii alushousuja takahuoneeseen - tähtien erikoisimmat pyynnöt listattiin

27.07.2015 23:15 - Senni Loikala

Nuoren popparin toiveet ovat vaatimattomia verrattuna esimerkiksi Madonnan ja Katy Perryn raidereihin.

Maailmantähtien assistentit ovat varmasti helisemässä, kun suuret starat pyytävät takahuoneisiinsa toinen toistaan uskomattomampia asioita. Alla viisi laulajaa ja kertomukset siitä, mitä he ovat vaatineet hyppysiinsä ennen astelemista lavalle.

Beyoncé

Laulajan kerrotaan pyytäneen ennen esiintymistään, että hän saisi juuri hänen suuhunsa sopivia jääpaloja sekä metallisia pillejä. Hän on huhujen mukaan myös toivonut saavansa punaista vessapaperia. Myös suuri, valkoinen takahuone, jonne koko catering-tiimi mahtuu, on ollut hänen toivelistallaan.

Kanye West

Räppäri on pyytänyt kokonaisen arsenaalin erilaisia ihonhoitotuotteita, mikäli huhuja on uskominen.

Madonna

Popin kuningattaren kerrotaan pyytäneen huonetta 200 ihmisestä koostuvalle henkilökunnalleen, johon kuuluu muun muassa 30 henkivartijaa sekä jooga-opettaja. Lisäksi neito on pyytänyt liljoja ja valkoisia ruusuja, jotka olisivat katkaistu noin 15 sentin pituisiksi sekä 20 kansainvälistä puhelinlinjaa huoneeseensa. Tähden väitetään myös vaativan pelkästään vegaanista ruokaa.

Katy Perry

Laulaja vaatii keikoilleen kahta kermanvälistä pyöreää munatuolia, ranskalaisia pöytälamppuja sekä jääkaappia, jossa on lasiovi. Lisäksi Perrylle täytyy kuoria hedelmät ja vihannekset valmiiksi, mikäli huhut pitävät paikkansa.

Justin Bieber

Nuorella popparilla väitetään olevan jopa pakkomielle alusasuihin. Miehen on huhujen mukaan saatava keikoilleen aina pari paria puhtaita kalsareita, sukkia ja valkoisia t-paitoja.

Lue myös: Onko tässä Suomen lyhin raider-lista?

Lähde: Nova 93.7

Kilpailut

Uusimmat