Kuva: Senja Rapila

JVG ensi vuoden suunnitelmista: "Yritetään keksiä jotain sellaista, mitä ihmiset ei osaa odottaa"

22.12.2016 13:45 - Reija Saarinen

JVG pitää muutaman kuukauden keikkatauon.

JVG:n tahti on ollut viime vuosina hurjaa. Kaksikko on tahkonut hittiä hitin perään ja sen lisäksi keikkoja on painettua tiuhaan tahtiin niin festareilla kuin jäähallissakin.

Kokonaisuudessaan kulunut vuosi 2016 onkin ollut JVG:lle hieno. On tullut kirjaa ja muita kunnianosoituksia, kuten striimatuimman artisin titteli. Kaiken tämän lisäksi kaksikko pokasi itselleen kolme Emma-ehdokkuutta.

Mutta miltä näyttää nurkan takana odottava vuosi 2017 JVG:n näkökulmasta?

- Pari kuukautta pidetään vähän keikkataukoa. Helmikuussa sitten palataan keikkalavoille samalla vauhdilla kuin aiemminkin. Tietenkin tulossa on myös uutta musiikkia, Jare lupailee.

Mutta millaista materiaalia hittinikkareilta on sitten ensi kevään ja kesän rientoihin odotettavissa?

- Kyllä me yritetään aina kehittyä ja yllättää. Me koetaan kuitenkin niin, että ollaan oltu vähän niin sanotusti suunnan näyttäjiä, vaikka se hurjalta kuulostaakin. Yritetään siis keksiä jotain sellaista, mitä ihmiset eivät osaa odottaa. Se on aina parasta, VilleGalle toteaa.

Kilpailut

Uusimmat