Kuva: Senja Rapila

Kalle Palander laihdutti 8kg oluella ja siiderillä: "Tosi juttu, mitä kukaan ei usko!"

22.09.2016 10:15 - Mika Parikka

Palanderin mukaan kukaan ei usko hänen "erikoisdiettinsä" olevan totta.

Vastikään oman kirjansa Suoraa Puhetta julkaissut Kalle Palander on joutunut painimaan painonsa kanssa. Miehelle viimeinen tikki oli se, kun oma emäntä rupesi viiltämään huumoria ylimääräisistä kiloista. 

- Painoin toukokuussa 91 kiloa. Olin pahimmillani Supertähdet -ohjelman kuvauksissa, jossa painoin 93 kiloa, ja se kyllä näkyi myös kuvassa. Mulla oli naamassa yksi kilo enemmän kuin tällä hetkellä, Palander veistelee omaan tyyliinsä.

Mies onnistui kuitenkin pudottamaan vain 2,5:ssä kuukaudessa jopa kahdeksan kiloa. Mitään fitness-urheilijoiden diettejä tai liikuntaohjeita hän ei noudattanut, vaan löysi täysin oman tapansa tiputtaa painoa. Palander työskenteli omalla kartanollaan Viron Ontikassa, jossa hän piti kumppaninsa kanssa majataloa. Kallen dietti meni seuraavasti:

- Homma meni niin, että en syönyt aamiaista ollenkaan. Ainoastaan yksi kuppi kahvia. Suoraan siitä lähdin hotellille töihin tekemään asiakkaille aamupalaa. Sitten heittelemään hevosia ympäriinsä, kyseessä oli 12:n hehtaarin tila, niin siinä joutui jo vähän liikkumaan. 

Sitten seuraa dietin yllätyksellinen osuus:

- Kello 12:n aikaan ensimmäinen siideri, että sai energiapiikin. Sillä jaksoi vetää tunnin duunia. Siitä sitten parin tunnin välein yksi bisse, eli pieni olut. Sitten vasta kunnon päivällinen. Ja tämä on tosi juttu, jota kukaan ei usko. Se oli myös siitä mukava, että koko ajan oli mukava tunnelma, Palander nauraa.

Tunnelmaa ei sovi epäillä, jos tyhjään mahaan vetelee "energiapiikkejä". Terveysviranomaiset eivät ehkä tätä diettiä kannata, mutta Palander tiputti näillä metodeilla kahdeksan kiloa vain 2,5:ssä kuukaudessa. 

Lue myös: Vesa-Matti Loiri ärähti Mikko Leppilammelle uran alussa: Uhkasi vetää lättyyn, jos sekoilut eivät lopu

Kilpailut

Uusimmat