Kylie Jennerillä tärkeä Instagram-kampanja: "Rohkaisen kaikkia tulemaan mukaan"

02.09.2015 07:45 - Eeva Rajala

Kylie Jenner on mukana jakamassa tarinoita ihmisiltä, jotka ovat kääntäneet kokemansa kiusaamisen joksikin hyväksi.

Kylie Jenner on lanseerannut kiusaamisen vastaisen kampanjan Instagramissa. Hashtagilla #IAmMoreThan Jenner suunnittelee jakavansa tarinoita niiltä ihmisiltä, jotka käänsivät kokemansa kiusaamisen joksikin positiiviseksi.

18-vuotias Jenner on aiemmin paljastanut tuntevansa, että koko maailma on kiusannut häntä 9-vuotiaasta saakka. Nyt hän aikookin käyttää Instagram-tiliään todella hyvään tarkoitukseen seuraavien päivien aikana.



"Jakakaa jotain positiivista"

"Seuraavien kuuden päivän aikana, jaan tarinoita kuudelta mahtavalta ihmiseltä, joista on tullut sankareita kaikista omalla tavallaan, kun he ovat kääntäneet kiusaamisen joksikin positiiviseksi. Olen saanut keskustella ja ystävystyä näiden ihmisten kanssa. Uskon, että myös te rakastutte heihin", Jenner kirjoittaa.

Jenner haluaa kampanjan leviävän mahdollisimman laajalle, joten hän toivookin fanien tulevan mukaan rohkeasti.

"Haluan rohkaista teitä, fanini, jakamaan jotain positiivista itsestänne. Luen mahdollisimman paljon kirjoituksia, joten voitte olla mukana tässä. Annetaan palaa", Jenner jatkaa.

Ensimmäisenä rohkeana ja kiusaamisen joksikin positiiviseksi muuttaneena henkilönä Jenner haluaa esitellä 21-vuotiaan Renee DuShanen, joka kärssii Pfeifferin oireyhtymästä, missä kallossa ja kasvonluissa on kasvuhäiriöitä:



Lue myös: Kylie Jennerin päivittäinen selfie-määrä on huima - pääsetkö itse lähellekään?

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat