Laulaja Kelly Clarksonia eivät lihavuuskommentit kiinnosta: "En kaipaa muiden hyväksyntää"

06.03.2015 19:45 - Noora Suomalainen

Britannian "vihatuimmaksi naiseksi" tituleerattu Katie Hopkins suomii laulajaa siitä, että hänelle on kertynyt kiloja.

Brittipersoona Katie Hopkins esiintyy Diilin amerikkalaisversiossa, kirjoittaa The Sun -lehteen ja tykkää myös ärsyttää ihmisiä. Tällä kertaa nainen on ottanut silmätikukseen Kelly Clarksonin ja hänen painonsa.

Kelly Clarkson sai ensimmäisen lapsensa vuonna 2014 ja naiselle on raskauden jälkeen jäänyt joitakin kiloja vartaloonsa. Nainen näyttää edelleen todella kauniilta, mutta Hopkins päätti kuitenkin antaa omat kommenttinsa naisen ulkomuodosta.

”Mitä ihmettä Kelly Clarksonille on tapahtunut? Söikö hän kaikki taustalaulajansa? Onneksi minulla on laajakuvaruutu.” kirjoittaa Hopkins.

”Kultaseni, jos sait vauvan vuosi sitten, ne eivät ole enää raskauskiloja. Se on läskiä. Lopeta läskin kutsumista söpöillä nimillä vain piristääksesi itseäsi.” nainen jatkaa.

"En välitä mitä ihmiset minusta ajattelevat"

Clarksonilta asiasta kysyttäessä hänellä ei ollut tietoakaan Hopkinsin kommenteista, mutta kuultuaan enemmän, hän vastasi juuri niin kuin tällaisiin asioihin pitäisi vastata. Onneksi nainen on varustettu hyvällä itsetunnolla, joten hän ei ollut kommenteista moksiskaan.

- Kommentit eivät minua haittaa. Maailma on vapaa, sanokoot kukin mitä haluaa. En ole koskaan välittänyt, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Keskityn siihen, että olen itse onnellinen, itsevarma ja voin hyvin. Varsinkin nyt kun minulla on perhe, en kaipaa hyväksyntää keneltäkään, vastaa laulaja.

Lue myös: Mikä söpöläinen! Kelly Clarkson julkaisi kuvan vastasyntyneestä vauvastaan

Lähde: BuzzFeed

Kilpailut

Uusimmat