Maailmalla suositut Duudsonit kertovat, miksi he haluavat pysyä Suomessa

14.09.2014 16:15 - Susanna Karttunen

Duudsonit kertoivat Voicelle kansainvälisestä menestyksestään ja siitä, miksi Suomi on heille kuitenkin rakkain paikka.

Duudsonit ovat niittäneet suosiota Suomen lisäksi myös ulkomailla. Jarno Laasalalla, Jarppi Leppälällä, HP Parviaisella ja Jukka Hildénillä on esimerkiksi Yhdysvalloissa suuri fanikanta. Kansainvälisestä suosiosta huolimatta nelikko pitää Suomea heille parhaana asuinpaikkana.

- Koen, että sydämeni on Suomessa. Jos on ollut pidempään reissussa, niin tänne on aina mukava palata ja tämä on se meidän kotikenttä. Suomeen on luotu meidän tekemiseen kivijalka. En vaihtaisi tätä mihinkään, olen vähän sellainen oman maan mansikka, Jarppi sanoo.

HP on Jarpin kanssa samoilla linjoilla.

- No kyllähän se on kiva pitää jalat oikeasti kotimaan kamaralla. Suomi on kuitenkin ihan älyttömän kiva ja hyvä paikka asua. Maailmalla on kiva reissata, mutta on hyvä tietää, missä omat juuret on, hän sanoo.

Jukka arvostaa suomalaista rehellisyyttä ja maan turvallisuutta.

- Kyllä meillä on sydän aina Pohjanmaalla ja Suomessa. Täällä on hyvä olla ja turvallista. Ihana maa, jossa niin sanotusti sielu lepää. Täällä ihmiset on aitoja ja rehellisiä, Jukka sanoo.

Jarno kertoo Suomen olleen Duudsoneille aina eräänlainen testikenttä. Täällä he pystyvät kokeilemaan uusia isompia ideoita kuin ne, joita he ovat aikaisemmin maailmalle tehneet. Näitä ideoita he voivat sitten myöhemmin viedä maailmalle.

- Toki teemme jatkuvasti muun muassa YouTube-kanavamme kautta sisältöä ulkomaille. Parin viikon päästä tilillämme menee miljoona tilaajaa rikki. Se on Suomen toiseksi suosituin YouTube-kanava Angry Birdsin jälkeen. Kuukausittain pelkästään meidän YouTube-videoita katsotaan noin kahdeksan miljoonaa kertaa maailmalla eli tavallaan koko ajan tehdään maailmalle vaikka ollaan Suomessa, Jarno kertoo.

Uutisoimme aiemmin Duudson-Jukan paljastaneen julkkisihastuksensa. Lue artikkeli täältä.

Kilpailut

Uusimmat