Mikä on parasta joulussa, Janna?

23.12.2014 22:15 -

Laulaja Janna Hurmerinta kertoo tuoreet kuulumisensa ja mikä hänelle on tärkeintä pian koittavassa juhlassa.

- Rakastan joulua yli kaiken. Olen varmaan ainoa meidän perheessä, joka on tosi perinteinen - pitää leipoa torttuja ja on kaikki tavat hallussa, kertoi Janna Iskelmälle.

- Kaikkein parasta joulussa on, että saa viettää aikaa läheisten ja perheen kanssa.

Tähden aikataulut ovat olleet melkoisen kiireiset läpi syksyn, joten joulun hengähdys tulee tarpeeseen.

- Keikkoja ja tekemistä riittää, mutta en valita yhtään, koska saa tehdä niin ihania asioita. Se on positiivista.

Kulunut vuosi on ollut Jannan vuosi varsinkin ammatillisesti.

- On tosi ihanaa, että olen tehnyt kaiken eteen pitkään töitä. Mikään ei ole tullut nopeasti. Kaikkea osaa arvostaa enemmän. Hyvillä mielillä voidaan alkaa tekemään uutta levyä.

Voice ja Iskelmä ovat osa SBS Discovery Radio Oytä.

Seuraava artikkeli: Janna paljastaa, millainen vaateongelma rienaa esiintyviä taiteilijoita

Kilpailut

Uusimmat