Kuva: AOP

MTV: Anu Saagim yllättää: "Ristomatti tahtoisi uudestaan naimisiin kanssani"

23.02.2017 08:21 - Senni Loikala

Anu Saagim ja Ristomatti Ratia hakivat avioeroa viime vuonna. Saagim kertoo MTV:lle, että Ratia tahtoisi uudelleen naimisiin hänen kanssaan.

Virolainen päätoimittaja ja julkisuuden henkilö Anu Saagim, 54, kertoo MTV:lle, että hänen välinsä entiseen aviopuolisoon, muotoilija Ristomatti Ratiaan, 75, ovat yhä erittäin läheiset. Pariskunta haki 22 vuoden avioliiton jälkeen eroa vuosi sitten helmikuussa. Saagimilla ja Ratialla on liitostaan 17-vuotias Robin-poika.

- Minun ja Ristomatin välit ovat lämpimät. Välillä unohdamme, että olemme eronneet. Ristomatti puhuttelee minua yhä vaimonaan. Se ei minua haittaa ollenkaan, Saagim sanoo. 

Virossa asuvan Saagimin mukaan hän yöpyy yhä Ratian luona Suomessa käydessään. Hän kertoo paikan tuntuvan yhä kodilta.

- Olin juuri käymässä kotona Suomessa eli Ristomatin luona. Me olemme hänen kanssaan nyt paremmissa väleissä kuin silloin, kun olimme naimisissa. Kun menen Suomeen, on kuin kotiin menisi. Yövyn aina Ristomatin luona. Ei tulisi mieleenkään ottaa hotellihuonetta, Saagim naurahtaa. 

Saagim sanoo, että Ratia toivoisi pariskunnan jopa avioutuvan uudelleen.

- Ristomatin mielestä meidän pitäisi mennä uudelleen naimisiin, mutta olen sanonut, että ei nyt. En enää jaksa olla vastuussa kaikesta. Nyt haluan vapautta. Asun tällä hetkellä Virossa, sillä työni ovat täällä, mutta käyn ainakin kerran kuukaudessa Suomessa.

Lue myös: Anu Saagim, 53, osallistui nakukuvauksiin - hämmentävät poseeraukset löytyvät netistä

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat