Michael Jacksonin tytär, Paris, 27, avautui sosiaalisessa mediassa aiemman huumeiden käyttönsä seurauksista. Jacksonin mukaan hänellä on reikä nenän väliseinässä, mikä on täysin huumeiden aiheuttamaa.
– Nenästäni tulee todella kova vihellys, kun hengitän nenän kautta. Se johtuu siitä, että minulla on niin sanottu rei’itetty väliseinä, joka on hieman erilainen kuin poikkeava väliseinä, ja se johtuu – siitä, mistä luulet sen johtuvan, Jackson kertoi julkaisemallaan TikTok-videolla.
Jackson toteaa videolla, ettei halua kertoa kenellekään miten heidän tulisi elämänsä elää, mutta korosti samalla, että huumeita hän ei voi suositella kenellekään.
Lue myös: 20 vuoden huumehelvetistä selviytynyt Riikka auttaa nyt muita ja kertoo, millaista on olla koditon
– Se pilasi elämäni, hän sanoo.
Samalla Jackson kertoo, ettei aio korjauttaa nenäänsä. Syynä on se, ettei hän halua operaation vaarantavan lähes kuuden vuoden raittiuttaan.
– En halua plastiikkakirurgiaa korjatakseni nenäni, sillä olen ollut raittiina lähes kuusi vuotta ja tuollaisen leikkauksen jälkeen joutuu ottamaan vahvoja lääkkeitä, enkä halua riskeerata mitään.
Jackson on ollut raitistumisensa jälkeen hyvin avoin heroiini- ja alkoholiriippuvuuksistaan. Hiljattain hän kertoi olevansa onnellinen siitä, että on saanut raitistumisen jälkeen täysin uuden elämän.
Lue myös: Yksikin pilleri voi tappaa – Suomessa liikkeellä todella vaarallista huumetta
– Sain paremman elämän. Raitistuminen oli vähän kuin auto-onnettomuuteen joutuminen. Kaikki, mitä olin työntänyt takapenkille, liikkui eteenpäin törmäyksessä. Nyt opettelen navigoimaan elämässäni uusilla ehdoilla.
Lähde: E Online