Kuva: Mikko Räsänen

Paula Vesala muistelee ensirakkauttaan: ”Hän kuoli aivoverenvuotoon”

28.06.2016 10:10 - Pauliina Jokinen

Muusikko Paula Vesalan elämässä on ollut suuria menetyksiä.

Ensimmäinen suudelma on aina merkityksellinen. Sitä se oli myös laulaja Paula Vesalalle, 34, joka koki ensimmäisen suukkonsa kuudennella luokalla.

Vesala sai ensimmäisen suudelmansa ihastuksensa kohteelta, Petjalta.

- Olin epätoivoisesti ihastunut häneen ja seurasin häntä joka paikkaan, Vesala kertoo.

Ihastus muuttui ensirakkaudeksi, ensisuudelmaksi ja ensimmäiseksi fritsuksi. Kuudesluokkalaiselle tytölle ne olivat isoja asioita. Ensimmäisten suhteiden tapaan, myös Vesalan ensirakkaus loppui.

Muutaman vuoden kuluttua ensirakkauden kohde menehtyi traagisesti.

- Hän kuoli ennen peruskoulun päättäjäisiään aivoverenvuotoon, Vesala muistelee.

Joutsenlaulua

Menetys oli suuri nuorelle tytölle, joka soitti radiokanavalle ja pyysi luultavaksi Yön Joutsenlaulua, joka oli mainittu myös menehtyneen ensirakkauden kuolinilmoituksessa.

- He kieltäytyivät ja sanoivat taasko pitää soittaa tätä paskaa, Vesala kertoo.

Soolouralle lähtenyt Vesala on myöhemmin muistellut tilannetta, kun omatkin kappaleet ovat nousseet merkityksellisiksi kuulijoille.

- Pitäisi olla todella sensitiivinen, jos kappale on jollekin tärkeä - syyt voivat olla suuria, Vesala muistuttaa.

"Muistelen lämmöllä"

Vesala kertoi entisen poikaystävänsä menehtymisensä ensimmäisen kerran Vain elämää -ohjelmassa. Samaan aikaan hän menetti myös rakkaan isäpuolensa.

- Mun entinen poikaystävä kuoli ja isäpuoli kuoli. Se oli semmoista, että nyt suoraan vaan kaikki ruumisarkkuun, Vesala mietti tuolloin.

Sittemmin Vesala kirjoitti menetyksistään Joutsenet-kappaleen.

-Tämä on yksi tärkeimmistä biiseistä, mitä meillä on ollut, Vesala kertoi Vain elämää -ohjelmassa vuonna 2014.

Ensirakkaus kulkee Vesalan muistoissa aina.

- Muistelen häntä lämmöllä. Aina ja ikuisesti, Vesala sanoo nyt.

Lue myös: Paula Vesala avoimena menestyksestä: ”En tavoittele suosiota”

Kilpailut

Uusimmat