Pekka Hyysalon FightBack-kampanja saa ilmaista mainosaikaa TV5:ltä ja Kutoselta

19.12.2013 08:45 - Rea Tallgren

SBS Discovery TV ja Panic Marketing ovat liittyneet FightBack -liikkeeseen tukemaan vakavasti freestyle-hyppyonnettomuudessa loukkaantunutta Pekka Hyysaloa ja hänen kuntoutumistaan.

Jo ilmiöksi nousseen FightBack -elokuvan ja kampanjan  keulakuva Pekka Hyysalo on tenyt vaikutuksen moniin. Yksi epäonninen hyppy teki lupaavasta free¬stylelaskijasta  Hyysalosta aivovamma¬potilaan kolme ja puoli vuotta sitten Ylläksellä. Onnettomuus johti vakavaan aivovammaan ja neliraajahalvaukseen, ja ennuste oli synkkä. Nuori laskija todisti kuitenkin ennusteen vääräksi ja nousi jaloilleen jo reilussa puolessa vuodessa.

SBS Discovery Television tarjoaa Hyysalon, 23, kuntoutumista tukevalle FightBack -kampanjalle ilmaista mainosaikaa joulukuussa kanavillaan TV5:lla ja Kutosella. Mainoksen suunnittelun ja tuotannon hoitaa Panic Marketing.

Kampanjan tavoitteena on, että FightBack saisi riittävästi tukea, jotta se pystyisi jatkossa auttamaan myös muita vakavasti loukkaantuneita urheilijoita niin taloudellisesti kuin henkisesti.

Ja kuka olisikaan Hyysaloa parempi esimerkki siitä, että mikä tahansa on mahdollista? Kolmen vuoden kuntoutuksen jälkeen hän nimittäin opettelee jo juoksemaan.

Katso FightBack-dokumentti alta ja lue lisää kampanjasta tästä.

TV5, Kutonen ja The Voice kuuluvat SBS Discoveryyn.

Kilpailut

Uusimmat