Rihanna kävi kalassa - julkaisi yhteiskuvan kammottavan saaliin kanssa

27.04.2015 21:45 - Senni Loikala

Laulaja käsittelee nostamaansa vonkaletta tavalla, joka todistaa, ettei nainen ole ainakaan mikään hienohelma. Saalis voisi nimittäin saada monissa pakenemisreaktion aikaiseksi.

Rihannan, 27, viikonloppuun kuului kalastamista paatilla. Tähden vesimatkasta on julkaistu kuvia Instagramissa ja niistä näkee, ettei tähti ole ainakaan mikään hienohelma saaliin iskiessä koukkuun. Hän nimittäin poseeraa yhdessä suurikokoisen, monien silmään rumalta näyttävän kalan kanssa.

Toisessa kuvassa Rihanna myös käsittelee vonkaletta tavalla, josta voi päätellä, että hän on ennenkin ollut saaliiden kanssa tekemisissä. Katso artistin Instagram-kuvat kalareissulta alta.

Rihannan kalastuspäivän sporttinen asu oli ihastuttava, ja vinkit samanlaiseen tyyliin löydät täältä.

Kilpailut

Uusimmat