Stig kyllästyi valtaviin silmälaseihinsa - naamioituu toisiin linsseihin

24.04.2015 21:45 - Senni Loikala

Isokokoiset pokat kuuluvat Stigin tyyliin kuin nyrkki silmään. Nyt mies on kuitenkin kyllästynyt niihin.

Suurista silmälaseista on muodostunut Stigin tavaramerkki. Voicen viikonlopun juontaja Petra Soikkeli tiedusteli muusikolta, mistä hän sai alunperin idean hulvattomiin linsseihin.

- Kun minut ensimmäisen kerran pyydettiin keikalle, niin silloiset silmälasini eivät näyttäneet coolin R&B-jätkän rilleiltä. Muistin, että faijani käytti 80-luvulla isoja laatikkorillejä ja hänellä sattui olemaan kahdet tallella. Me olemme yhtä likinäköisiä ja näin isäni laseilla ihan hyvin. Sain ne lainaksi keikalle, minkä jälkeen käytin isäni laseja kolmisen vuotta, Stig kertoo.

Stig on kyllästynyt rilleihinsä

Isän molemmat silmälasit kuitenkin katosivat. Stig hankki nykyiset pokansa, jotka ovat tyyliltään samanlaiset kuin entiset. 

- Nämä ovat kullatut thaimaalaiset Lacoste-kopiolasit, 70-luvun vintagea, Stig kertoo.

Nykyisillä silmälaseilla on ikää jo noin seitsemän vuotta. Muusikko alkaa olla kyllästynyt niihin.

- Ihme, että nämä ovat pysyneet tallella. Välillä tulee fiilis, ettei minua haittaisi, vaikka nämä katoaisivat jonnekin, hän myöntää.

"Siviililasit" naamioitumiseen

Stig-nimikkoalbuminsa tänään julkaissut mies omistaa toisetkin lasit, mutta ne päässä hän ei esiinny julkisuudessa.

- Siviililasini ovat vähemmän huomiota herättävät ja kaupungilla liikkuessani yritän naamioitua niiden avulla. Ne ovat hyvin tavalliset; yritin valita niin tavalliset, kuin vain voi olla, mies kertoo.

Lue myös: Kesäbiisi synnytti alastonkuvakohun: Stigin tähdittämä biisi ilmestyy huomenna

Kilpailut

Uusimmat