Suomalaismuusikon hevitukka on kateissa! Jemmasi armeijassa leikatut hiukset jonnekin

29.11.2014 11:15 - Senni Loikala

Parhaiten Teräsbetonista tunnettu solisti Jarkko Ahola joutui luopumaan alaselkään yltäneistä hiuksistaan armeijassa. Letti ei lentänyt roskakoriin, vaan se pistettiin talteen.

Suojelusenkeli – Joulun klassikot 2 –albumin marraskuussa julkaissut, tauolla olevan Teräsbetoni-yhtyeen nokkamies ja AHOLA-kokoonpanon nimihenkilö Jarkko Ahola ei muistele hyvällä armeija-aikojaan. Vihreisiin pukeutuminen tarkoitti hyvästien heittämistä alaselkään yltäneille hiuksille.

- Kyllä se (hiusten leikkaus armeijassa) harmittaa. Oli se armeija ihan turha paikka, olisi voinut jättää välistä, sori vaan. Tai jos sinne pitää mennä, niin miksi hiukset pitää leikata? hän kysyy.

Ahola muistaa, että armeijan riveissä oli myös pitkähiuksisia naisia. Jos hiukset täytyy leikata hygienia- ja siisteyssyistä, niin eivätkö naiset ole usein vielä miehiä siistimpiä?

- Minä en ymmärrä vieläkään. Olisin minä voinut käydä armeijan tukka nutturallakin, muusikko sanoo.

Kun Aholan pitkä tukka leikattiin armeijaa varten vuonna 2000, ei hän raaskinut heittää sitä menemään.

- On minulla jossakin se letti; se on tallella ehkä mutsilla tai fatsilla. En ole varma, missä se on tai kenellä se on, mutta minulla on muistikuva, että se laitettiin talteen.

Intin jälkeen rokkarin hiukset eivät ole kasvaneet yhtä pitkiksi kuin nuorena. Silti ne yltävät komeasti rintakehälle.

- Ei hiukset ole minun elämä, mutta olisivat nämä erilaiset, jos ne olisivat ne alkuperäiset hiukset, hän sanoo.

Nykyään miestä ei saisi kirveelläkään leikkaamaan lettiään. Kun häneltä kysyy, mistä hinnasta hän vetäisi siilin, pyytää mies tarjouksia. Ensimmäinen on 10 000 euroa.

- Ei, ei todellakaan, hän sanoo.

Edes 70 000 euron potti ei saisi muusikkoa luopumaan hiuksistaan. Kun tullaan miljoonaan, niin silloin Ahola voitaisiin nähdä siilissä.

Jos et ole vielä nähnyt, miten radikaalisti Suomen ja Ruotsin armeijoiden mainosvideot poikkeavat toisistaan, niin pääset katsomaan ne täältä.

Kilpailut

Uusimmat