Suomen Big Brotherin tuotanto on historian pahimmassa kriisissä

22.09.2013 09:45 - Mikko Räsänen

Suomen ensimmäinen Julkkis Big Brother on täydessä kriisissä, vaikka kausi on vasta puolivälissä, arvioi Voicen toimituspäällikkö Mikko Räsänen.

Big Brotheria on helppo arvostella tai inhota, ja älykköpiireissä se on jopa muodikasta. Tiputetaan älykkölukijat tässä vaiheessa pois tunnustamalla, että olen Big Brotherin fani ja olen seurannut kohtalaisen aktiivisesti kaikkia Suomen Big Brother -kausia. Tämän syksyn tuotantokautta odotin erityisen paljon, koska kyseessä oli Suomen ensimmäinen Julkkis Big Brother.

Nyt, kun kausi on puolivälissä, voi jo viimeistään julistaa, että jättiodotukset ovat vaihtuneet jättipettymykseen. Ensimmäinen pettymys koettiin jo avajaisiltana, kun selvisi, että taloon asteli vain muutama oikea julkkis ja lauma suurelle yleisölle tuntemattomia Seiskan kääk-juorukasvoja.

Ajattelin, että siitä ei päästä enää alaspäin ja yritin suhtautua kauteen vähän kuin normaaliin Big Brotheriin. Ensimmäisen viikon jälkeen arvostelin kaikki talon asukkaat näiden julkisuusarvon ja viihdyttävyyden perusteella, ja kovimmat pisteet saivat Andy McCoy, Frederik, Marianne Kallio ja Susanna Indrén. Viikkoa myöhemmin kaikki nuo neljä ovat lähteneet talosta ja tilalle on vain saatu joku matkaopas, jonka nimeä en nyt satu muistamaan.

Tuotanto on väittänyt, että ei tiennyt Andyn ja Frederikin lähdöistä etukäteen. Minä väitän toisin. Angela McCoy nimittäin lipsautti pari viikkoa sitten Seiskan haastattelussa, että Andy tulee olemaan Kaapelitehtaalla 19. syyskuuta taidenäyttelynsä avajaisissa. Eli Angela tiesi Andyn lähtevän talosta sitä ennen. Ja Frederik puolestaan oli ennen taloon menoaan perunut vain keikkojaan vain parilta viikolta. Se, että myöhempiä keikkoja ei oltu peruttu, tarkoittaa vain sitä, että Reetukin tiesi poistuvansa talosta ennen niitä.

Voice uutisoi ensimmäisenä sen, että Frederik tulee jättämään talon keikkojen takia, ja Seiska paljasti Andyn vastaavat suunnitelmat. Siitä tieto levisi myös muihin tiedotusvälineisiin. Kun kaksikon lähtö ei tullut yllätyksenä medialle tai yleisölle, ei se ole voinut olla sitä tuotannollekaan.

Tämän kauden katsojamäärät ovat toki olleet komeita, mutta luvut eivät ikävä kyllä kerro, miten moni sadoista tuhansista katsojista on ollut tyytyväinen näkemäänsä. Ja ainakin tämän monivuotisen BB-katsojan näkökulmasta Julkkis Big Brother on kolmen viikon jälkeen täydessä kriisissä. Kaudella on monta ongelmaa:
1. Talon oikeat julkkikset ovat poistuneet ja jäljelle on jäänyt pelkkiä pikkujulkkuja tai tuntemattomuuksia. Se saa koko ohjelman nimen kääntymään itseään vastaan.
2. Ohjelma on sisällöllisessä kriisissä. Ulospäin näyttää siltä, että käsikirjoitusta ei ole tai jos on, on se huono. Normaaleilla BB-kausilla käsikirjoituksen aukkoja pystyttiin paikkaamaan antamalla asukkaille alkoholia, jolloin draamaan ja sekoilua alkoi tulla, mutta pikkujulkkisten kohdalla sekään ei toimi. Nämä asukkaat ovat jo Seiskan bileristeilyillä juoneet ilmaista alkoholia sen verran, että tietävät rajansa, eikä ylilyöntejä tule.
3. Normaalisti BB-tuotannolla on kauden alkaessa ollut valmiina ylimääräisiä asukkaita, joita heittää taloon, kun sopiva hetki tulee. Nyt näin ei ole, vaan BB-tuotanto joutuu hädissään kesken kauden soittelemaan julkkiksille ja anelemaan heitä mukaan ohjelmaan. Sabina Särkkä kertoi Iltalehdelle, että häntäkin oli pyydetty, mutta hän ei suostunut taloon menemään. Koska asukkaista on pulaa, ei tuotannolla ollut varaa heittää enää yhtäkään nykyistä asukasta talosta ulos ja siksi tämän viikon häätöäänestys muutettiin pelkäksi valehäädöksi.

Suomen BB-historian pahimmasta kriisistä kertoo se, mitä on tapahtumassa seuraavaksi. Ennen kauden alkua Julkkis Big Brotherin käsikirjoittaja Joni Soila lupasi, että entisiä BB-asukkaita ei tulla näkemään Julkkis BB:n asukkaina. Nyt vastoin tuota lupausta on kuitenkin aloitettu nettiäänestys siitä, meneekö taloon uudeksi asukkaaksi BB-Niko vai BB-Jouko, jotka ovat nimensä etuliitteen ansainneet juuri sillä, että ovat olleet BB:ssä mukana.

Jos olisin maksanut 24/7-tunnuksista tuntisin oloni syystäkin hieman petetyksi.

Kilpailut

Uusimmat