Kuva: AOP

Suosikkisarjan jatko epäselvä - kaatuuko päätähtien kylmiin väleihin?

17.01.2017 20:15 - Erica Alaluusua

Uuden Sherlockin viidettä kautta saatetaan odotella turhaan.

BBC:n etsivädraama Uuden Sherlockin neljännen kauden ensimmäinen jakso saapui pari viikkoa sitten suoratoistopalvelu Netflixiin. Loputkin kauden jaksot päästiin näkemään välittömästi maailman ensi-iltapäivinä, mikä oli jokaiselle sarjan fanille riemuvoitto.

Kauden päätösjakso ilmestyi maanantaina, minkä myötä spekulointi sarjan tulevaisuudesta alkoi käydä kuumana. Neljännen kauden päätösjakso ei ollut varsinaisesti hitti, ja uusinta kautta on kritisoitu aikaisempia huonommaksi.

Sarjan pomot eivät itse haluaisi päättää sarjaa, mutta ovat kommentoineet asiaa näin:

"Emme olisi voineet päättää sarjaa millään aikaisemmalla kaudella. Muut kaudet ovat päättyneet suureen jännitysnäytelmään, jonka ratkaisu on selvinnyt ensi kaudella."

Näyttelijöillä viileät välit

Myös sarjan tähtien vähäinen innostus sarjan jatkamiseen voi vaikuttaa tulevaisuuteen. Päätähdet eivät ole kummoisissa väleissä keskenään. Sarjassa Sherlockia näyttelevä Benedict Cumberbatch ja John Watsonia esittävä Martin Freeman eivät kuuden vuoden kuvausten jälkeenkään ole keskenään ystäviä.

- Benedict ja Martin eivät ole kavereita keskenään eivätkä he vietä aikaa show'n ulkopuolella, lähde väittää The Sun -lehdelle.

- He ovat ammattimaisia ja todella kohteliaita toisiaan kohtaan, mutta heidän välillään ei ole lainkaan sellaista lämpöä, mitä voisi odottaa kuusi vuotta kestäneiden yhteisten kuvausten jälkeen, lähde jatkaa.

Martin Freeman on kommentoinut, ettei asiassa ole mitään henkilökohtaista, hän kun ei muutenkaan vietä aina jonkun kanssa aikaa.

Freemanin ja Cumberbatchin voisi myös kuvitella kiireisiksi. Benedict Cumberbatch tähdittää kuluvana vuotena elokuvaa Thor: Ragnarok, ja tulevina vuosina filmografia täydentyy kolmella muulla elokuvalla. Voi myös olettaa, että muun muassa myös Hobitti-elokuvista muistettu Freeman olisi kova sana markkinoilla.

Lue myös: Netflix paljasti, mitkä sarjat koukuttavat - katso lista

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat