Kuva: Venetsia

Tänään tv:ssä: Sinkkukomedia tuo nostalgiapläjäyksen 2000-luvulta

24.07.2016 07:15 - Pauliina Jokinen

Mikä päättäisi viikon paremmin kuin kasa karkkia ja Sinkkuelämää-elokuva?

Sex and the City – Sinkkuelämää -elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2008, neljä vuotta samannimisen sarjan päättymisen jälkeen. Romanttinen komediaelokuva jatkaakin yhdysvaltalaisen HBO-kanavan suosikkisarjan tarinaa sujuvasti.

Niin kriitikkojen kuin fanienkin odotukset olivat korkealla elokuvan ilmestyessä. Elokuva rikkoihin katsojaennätyksiä, kun katsojat halusivat nähdä, miten Carrien, Samanthan, Charlotten ja Mirandan elämät ovat kulkeneet eteenpäin.

Kuten sarjassakin, myös elokuvassa vaatteet ja asusteet näyttelivät suurta roolia. Sarah Jessica Parkerin näyttelemän Carrien yllä elokuvassa nähdäänkin muun muassa suunnittelija Vivienne Westwoodin suunnittelema hääpuku. Elokuvassa vilahtaa myös kuuluisa vaaleanpunainen tutu, joka nähdään myös sarjan tunnusmusiikin aikana.

Terävä, mukaansatempaava tarina keräsi jo elokuvateattereissa maailmanlaajuisesti valtavat lipputulot ja kohosi Suomessa ensi-iltavuotensa 3. katsotuimmaksi elokuvaksi.

Sinkkuelämää
Klo 21:00
Nelonen

Lue myös: Älä anna kuherruskuukauden hiipua - pidä kipinä yllä pitkässä suhteessa helpoilla vinkeillä

Kilpailut

Uusimmat