Holmesin on kerrottu hakeneen pariskunnan 6-vuotiaan tyttären yksinhuoltajuutta. Holmesille kuitenkin määrättiin hänen ensisijainen huoltajuutensa.
Lähipiiri kertoo, että Holmes on kuitenkin saanut mukaan ujutettu ehdon siitä, ettei Suri saa olla millään tavalla osallisena Cruisen erikoiseen Skientologia-lahkoon liittyvissä tilaisuuksissa. Näiden tietojen mukaan Suri ei myöskään saisi tavata isäänsä yksin.
Lähde: Radar Online












