Voice of Finland -kisaaja juhli villisti Helsingin yössä

02.03.2012 11:15 - Mikko Räsänen

The Voice of Finland -kisassa finaalipaikan varmistanut Krista Siegfrids juhli jatkoonpääsyään Helsinkiläisellä rokkiklubilla.

Krista Siegfrids selvitti tiensä Voice of Finlandin finaaliin viime perjantain kaksintaistelujaksossa. Kaksintaistelujaksot on kuvattu aiemmin, eli Krista on tiennyt jatkopaikastaan jo pitkään. Kuitenkaan hän ei saanut juhlia sitä tai edes puhua siitä ennen kuin jakso on näytetty televisiossa.

- Me oltiin kotona parin kaverin kanssa ja jännitettiin. Vaikka tiesin, että pääsen jatkoon, niin kuitenkin jännitin, joten kaverini eivät tienneet tuloksesta mitään enne kuin Michael Monroe sanoi, että olen jatkossa. Sitten huudettiin ja biletettiin, Krista muistelee viime perjantaita.

Bileet siirtyivät Helsingin keskustan Bar Bäkkärille, jossa oli ruotsalaisen The Poodles -yhtyeen keikka. Kristan juhlafiilis näkyi siinä, että keikan jälkeen hän innostui ystävänsä tanssimaan tyhjällä tanssilattialla.

- Juhlittiin koko yö. Se oli mahtava ilta! Always celebrate if there's something to celebrate. Onneksi ei tarvitse enää salata mitään, Krista iloitsee.

Viimeiset finalistit ratkeavat tämän illan The Voice of Finland -kaksintaistelujaksossa.

Kilpailut

Uusimmat