Tupacin kaksoisolento palkattiin näyttelemään häntä - pysäyttävä yhdennäköisyys

03.09.2015 11:45 - Senja Rapila

Kun 23-vuotias Marcc Rose kuuli, että Tupacin rooliin haetaan näyttelijää, päätti hän kokeilla onneaan. Mies sai kuin saikin roolin - eikä ihme, niin paljon hän edesmennyttä räppäriä muistuttaa. 

Straight Outta Compton -elokuva kertoo Ice Cuben, Eazy-E:n ja Dr. Dren muodostaman N.W.A:n tarinan. Räppärit esittävät elokuvassa itsejään. Elokuvaan tarvittiin myös joku, joka esittäisi edesmennyttä Tupac Shakuria

Rooliin löydettiin 23-vuotias näyttelijä Marcc Rose.  Kun Rose kuuli elokuvan koekuvauksista, hän pakkasi tavaransa ja muutti New Yorkista Los Angelesiin kokeilemaan onneaan. Hän onnistui kuin onnistuikin saamaan itselleen ensimmäisen elokuvaroolinsa.

Rose on tottunut siihen, että hänet pysäytetään kadulla jatkuvasti ja kerrotaan yhdennäköisyydestään Tupacin kanssa. Huima yhdennäköisyys on myös kuohuttanut katsojia ja on saanut ihmiset hämmentymään ympäri maailman. Muun muassa Twitter on täyttynyt viesteistä, joissa katsojat vannovat Tupacin olevan elossa.

Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 14. elokuuta.

Lue myös: Nainen löysi täydellisen kaksoisolentonsa - kuin identtiset kaksoset!

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat