Kuva: Shutterstock

Nainen piikitti smoothieta suoraan suoneen - seuraukset yllättivät täysin

22.03.2019 18:15 - Iiro Myllymäki

Smoothien nauttiminen oli koitua naisen kohtaloksi.

Smoothie on kätevä ja terveellinen herkku, jonka nimeen yhä useampi päivittäin vannoo. Sillä on kuitenkin väliä, miten tämän juoman nauttii. Nyt varoittava esimerkki kertoo, että smoothieta ei ainakaan kannata piikittää suoraan suoneen.

LADbible uutisoi kiinalaisesta Zeng-nimisestä naisesta, joka teki smoothien 20:stä eri hedelmästä ja nautti sen tiputuksella suoraan verisuoneen. 51-vuotias nainen on kiinnostunut vaihtoehtoisista terveydenhoitomenetelmistä eikä osannut odottaa, millaisia seurauksia smoothien piikittämisellä suoneen olisi.

Ensi alkuun smoothie ei aiheuttanut mitään oireita, mutta ennen pitkää naisen käsivartta alkoi kutittaa ja hänelle nousi kuume. Zeng yritti pitää oireet salassa aviomieheltään, mutta mies huomasi naisen tuskailun ja vei hänet sairaalaan.

Lääkäri Liu Jianxiun mukaan Zengillä oli tulehdus maksassa, munuaisessa ja sydämessä. Oli myös riski, että useampi hänen sisäelimensä lopettaisi toimintansa. Lääkärit laittoivat naisen dialyysihoitoon ja antoivat hänelle antibiootteja ja verenohentajalääkkeitä.

- Olin ajatellut, että tuoreet hedelmät ovat ravintopitoisia, eikä niiden piikittämisestä suoneen olisi mitään haittaa, Zeng kertoo.

Lue myös: Helppo ja nopea avokadosmoothie maustetaan nyt suolaisella suklaakastikkeella - katso resepti

Lähde: LADbible

Kilpailut

Uusimmat