Kuva: Fotolia

Shokki musiikkifestareilla: Kymmeniä teinityttöjä kourittiin luvatta, jopa tappouhkauksia!

05.07.2016 12:45 - Senni Loikala - Luettu 7 269 kertaa

Monet teinitytöt joutuivat seksuaalisen häirinnän uhreiksi ruotsalaisfestivaaleilla viime viikonloppuna.

Ruotsalainen Party in the Park -musiikkifestivaali muuttui shokeeraavaksi kokemukseksi monelle teinitytölle perjantain ja lauantain vastaisena yönä. Ainakin 35 nuorta naista joutui seksuaalisen häirinnän kohteeksi kesken festivaalin, uutisoi Daily Mail. Nuorin uhreista on vain 12-vuotias.

Alexandra Larsson, 17, oli yksi seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuneista nuorista, jotka olivat menneet kuuntelemaan musiikkia Karlstadissa, joka sijaitsee noin 250 kilometriä Tukholmasta, järjestetyille festivaaleille.

Kourintaa ja uhkauksia

Larsson kertoo Daily Mailille, että hän oli ollut ystäviensä kanssa kuuntelemassa ruotsalaisen DJ:n John de Sohnin keikkaa aivan lavan edessä hetkeä aiemmin, kun häirintä alkoi.

- Kourinta oli aluksi viatonta. Vain sellainen kosketus takamukselle, joka voisi tapahtua vahingossa ihmismassassa. Mutta sen jälkeen kosketukset pahenivat. Niistä tuli koko ajan rajumpia, Larsson kertoo.

- Käännyin ympäri ja sanoin takanamme oleville pojilla, ettei tämä ole okei. Jonkin ajan kuluttua tunsin, kun jonkun sormet koskettivat genitaalejani. Onneksi minulla oli farkut päälläni.

Larsson kertoo, että tuntemattomat nuoret miehet olivat myös uhkailleet hänen ystäviään verbaalisesti.

- Ystäväni olivat peloissaan, koska pojat olivat sanoneet, että ”tulet kuolemaan, huora”, Larsson toteaa.

Festivaalit jäivät kesken

Larsson ja hänen ystävänsä poistuivat festivaaleilta, kun seksuaalinen häirintä ei loppunut, vaikka tytöt olivat vaihtaneet paikkaa, jossa kuuntelivat musiikkia. Larsson kertoo, että poistuessaan keikalta, hän oli nähnyt useita nuoria tyttöjä itkemässä. Hän pitää mahdollisena, että hekin olivat joutuneet seksuaalisen häirinnän uhreiksi.

Larsson on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen. Poliisi on onnistunut pidättämään kaksi epäiltyä.

Katso alta muutama kuva tapahtuman Instagram-sivulta.

View this post on Instagram

Det här 🙌❤️👯

A post shared by Putte i Parken (@putteiparken) on

Lähde: Daily Mail

Lue myös: Raiskaajien vastuuttomuus teoistaan tiivistettiin puhuttelevaksi kuvaksi - oletko jo nähnyt?

Lue myös: "Olit liian ystävällinen" - raiskauksen uhrit paljastavat kuulemiaan kommentteja

Kilpailut

Uusimmat