Kuva: Shutterstock

Morsiamen kaksi sivua pitkä hääkutsu jättää sanattomaksi: "Maito on makeuttamatonta"

16.07.2019 15:15 - Katariina Auvinen

Monet ihmiset ovat ihmetelleet tärkeimpien infojen puuttumista.

Häät ovat hääparin näköinen juhla ja jokainen järjestää ne kuten parhaaksi näkee. Erään naisen hääkutsu on kuitenkin saanut aikaan keskustelua. Hääkutsu oli nimittäin kaksi sivua pitkä. 

Hääkutsu jaettiin Facebookissa, jossa eräs vieras oli lähettänyt sen Wedding Shaming -ryhmään. Hääkutsussa morsian pahoittelee, että häneltä meni niin kauan lähettää kutsut ja kertoa infot tulevasta hääpäivästä.

Sen lisäksi hän kertoo tarkasti, kuinka vaikeaa heidän oli löytää hääpaikkaa. He ymmärtävät, etteivät kaikki tule pääsemään häihin, koska varsinainen hääjuhla pidetään keskiviikkona. Morsian kuitenkin kuvailee, että niille, jotka eivät pääse paikalle, on Facebook-ryhmä, jossa häitä voi seurata livenä. 

Morsian myös toivoo, että koska hän pitää vaaleanpunaista asua, jossa on kultaisia yksityiskohtia, ettei kukaan vieraista tulisi pukeutumaan samaan sävyyn. Hääkutsussa luetellaan myös erittäin tarkkaan kaikki ruoat ja makeat leivonnaiset, joita tullaan tarjoamaan. 

"Häissämme on tarjolla neljää erilaista keksiä; piparkakkuja, suklaahippukeksejä, kauralastuja sekä keksejä, joissa on maapähkinävoita. Sen lisäksi meillä on tarjolla tavallista maitoa sekä mantelimaitoa, jos haluatte dipata keksejä siihen. Mantelimaito on makeuttamatonta, koska keksit ovat tarpeeksi makeita itsessään."

Tämän lisäksi morsian kehottaa vieraitaan syömään jotain ennen hääseremoniaan tulemista, koska heidän vastaanotolla ei tule olemaan kovinkaan paljon ruokaa. 

Kahden sivun pituisessa kirjeessä oli myös viisi jälkihuomiota, jotka morsian oli mitä ilmeisimmin unohtanut laittaa päätekstiin. Ihmiset ovat kommentoineet asiaa ryhmässä aktiivisesti. 

"Minusta tuntuu, että minä ansaitsisin kutsun, koska jaksoin lukea tuon kokonaan." 

"Kadotin hieman pointin siinä, miksi ihmeessä keksejä ja maitoa piti kuvailla niin tarkasti?" 

"Olen todella hämmentynyt, siis milloin häät ovat ja missä? Sen sijaan tiedän kaiken heidän kekseistään." 

Pääset lukemaan kirjeen kokonaisuudessaan täältä. 

Lue myös: Morsiamen niukkaakin niukempi hääpuku aiheutti somemyrskyn - sopivaa vai ei?

Lue myös: Onko tässä törkein huijaus ikinä? Morsian huijasi ystäviltään rahaa hääpukuunsa

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat