HIV-positiivisen äidin kertomus jakaa mielipiteet: "Hankin lapsia toivoen, etten tartuta heitä"

02.12.2014 15:15 - Rea Tallgren

Amanda Mammadova ei ole antanut HIV-tartuntansa tulla lapsihaaveiden tielle. Hän kertoo toivovansa, etteivät hänen lapsensa saa tartuntaa. Silti jos niin käy, ei se hänen mielestään olisi maailman pahin asia.

34-vuotias Amanda Mammadova näyttää aivan tavalliselta äidiltä ja sitä hän onkin. Personal trainerina työskentelevällä Mammadovalla on 14-vuotias tytär hänen aikaisemmasta suhteestaan, sekä vajaa kaksivuotias Sabiira-tytär hänen nykyisen miehensä Alin kanssa.

Päällepäin kaikki on kuten missä tahansa muussakin perheessä. Mammadova kuitenkin kantaa huolta asiasta, jota moni odottava äiti ei joudu miettimään: tarttuuko hänen kantamansa HIV hänen syntymättömään lapseensa.

"Mietin hyppäänkö parvekkeelta"

Amanda sai tietää kantavansa HIV:tä kun hän oli seurustellut Alin kanssa vain muutaman kuukauden.

- Ensimmäinen reaktioni oli täydellinen hätäännys. Mietin, hyppäänkö parvekkeelta. Mutta kun hain tietoa asiasta, rauhoituin. Minun rauhani myös tarttui läheisiini, jotka aluksi olivat hätääntyneet diagnoosistani.

Amanda kertoi Alille heti. Hän totesi ykskantaan, että mikä tahansa Amandalla onkin, on se heidän yhteiseksi haasteekseen annettu ja että he selviäisivät asiasta yhdessä.

"Mieheni otti riskin, koska olemme yhdessä loppuikämme"

Pariskunta meni naimisiin vuonna 2010 ja vuonna 2012 tuli ajankohtaiseksi puhua lasten hankkimisesta. Kaksikko päätti, että ei turvautuisi keinohedelmöitykseen, vaikka se olisi Alin kannalta ollut turvallisempaa. Normaalisti pariskunta harrastaa aina suojaseksiä.

- Päätös oli kokonaan Alin, sillä hänen terveytensä oli kyseessä. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että koska olemme loppuelämän yhdessä, asialla ei ole väliä, Amanda kertoo Daily Mailille.

Lääkäri kannusti heitä lapsen hankkimiseen. Amandan elimistössä HIV:n aste on alhainen, joten tartuntariski oli pieni. Hän ei täten myöskään tarvinnut erikseen raskaudenaikaista lääkitystä, joka suojaisi vauvaa HIV:ltä.

Amanda tuli raskaaksi lähes välittömästi.

- Mietin todella paljon, tarttuisiko sairauteni lapseemme, Amanda sanoo.

"Lapsen HIV ei olisi maailmanloppu"

Kun Sabiira syntyi, hänet testattiin heti. Sitten hänet testattiin kolmen kuukauden jälkeen, sitten vuoden ikäisenä ja jälleen puolentoista vuoden ikäisenä. Pariskunnan helpotukseksi tyttö ei ollut HIV-positiivinen.

Nyt kaksikko odottaa toista lastaan.

- Jos Sabiiralla olisi ollut HIV, en olisi ehkä uskaltanut enää tehdä lisää lapsia. En olisi voinut kantaa syyllisyyttä siitä, jos mahdollisesti kaksi lastani olisi ollut HIV-positiivisia.

Mikäli tulevakin lapsi on HIV-negatiivinen, ovat he keskustelleet kolmannen hankkimisesta.

- Moni voi ajatella, että olemme itsekkäitä. Mutta me rakastamme lapsia. Miten joku voi sanoa, ettei heillä olisi oikeus syntyä rakastavaan kotiin vain, koska minä olen HIV-positiivinen, Amanda pohtii.

Amandalla on myös selkeä kanta siihen, jos hänen lapsensa olisi HIV-positiivinen.

- Ei se olisi maailmanloppu. HIV-positiivisilla on nykyään sama elinajanennuste kuin kaikilla muillakin. Vaikka lapsemme olisi HIV-positiivinen, hän hyppisi silti olohuoneessa aivan samalla tavalla ja rakastaisi samoja lastenohjelmia. Hän olisi silti aivan tavallinen lapsi, Amanda summaa.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat