Kuva: Shutterstock

Helpolla niksillä saat hiukset tuuheamman näköisiksi ja ilmaviksi

07.12.2019 11:15 - Karoliina Kotala

Jos haaveissa on ilmavat hiukset, kannattaa osaksi omia pesurutiineja ottaa tehokas niksi.

Hiustenpesurutiineilla on iso merkitys siinä, miltä hiukset kuivina näyttävät. Liian ahkera hiusten pesu kuivattaa päänahkaa ja saa hiuksetkin ravoittumaan nopeammin. Myös oikeilla pesuaineilla on merkitystä. Seuraavalla kampaajakäynnillä kannattaakin kysyä asiantuntijalta, millaisia ominaisuuksia shampoossa ja hoitoaineessa kannattaa suosia.

Kauppojen hyllyiltä löytyy myös lukuisia tuotteita kampauksen viimeistelyyn, kuten esimerkiksi kiiltosuihketta. Tuotteita löytyy myös saamaan ilmavuutta kampaukseen, mutta saman efektin voi saada myös helpolla pesuniksillä.

Monet hiusalanammattilaiset vannovatkin tuplapesun nimeen. Toisin sanoen hiukset pestään normaaliin tapaan shampoolla, mutta ennen hoitoaineen levitystä hiusjuuri pestään vielä uudestaan shampoolla. Kyseinen niksi tuo rnsaasti ilmavuutta ja kuohkeutta hiuksiin.

Mallia ilmavista hiuksista antaa todellinen hiuskuningatar Blake Lively.

(kuva: Shutterstock)

Lue myös: Häivähdys vadelmaa – talven trendikkäin hiusväri pukee erityisesti ruskeita kutreja

Kilpailut

Uusimmat