Kuva: Senja Rapila

Dingon muusikoille ehdoton vaatimus jo 80-luvulla - Neumann: "Ei huumeita!"

20.09.2017 18:45 - Anna Hopi

Dingon kosteina huippuvuosinakin Neumann pysyi erossa päihteistä.

Dingo oli 80-luvun suurimpia suomirock-ilmiöitä. Levoton tuhkimo, Nahkatakkinen tyttö ja Autiotalo kuuluvat kotimaiseen rock-kaanoniin. Bändi keikkaili tiiviillä tahdilla huippuvuosinaan ja eli rock-elämää tavalla, joka poltti kokoonpanon loppuun.

Dingon viimeinen keikka koettiin Nivalan Tuiskulassa 4. lokakuuta vuonna 1986. Silloin väsymys ja paine kasaantuivat räjähtävään törttöilyyn.

- Muistan viimeisen keikan. Se oli minulle huono keikka. Lähdin kesken keikan lavalta ja pistin Suomeksi sanottuna takahuoneen paskaksi. Siinä tietenkin bändin jäsenet ymmärsivät, mistä oli kysymys. Jonttu tajusi vasta siinä vaiheessa, kun takahuoneessa sanoin, että tämä on nyt tässä. Tästä ei enää jatketa, kertoi Neumann Iskelmän haastattelussa vuosi sitten.

Lue täältä lisää historiallisesta lehdistötilaisuudesta, jossa Dingo kertoi faneille hajoamisesta.

(kuva: Senja Rapila)

Nyt, kun takavuosien huippuyhtye on nyt tehnyt komean paluun, eletään erilaista aikakautta musiikkikentällä. Nuoret kunnianhimoiset artistit suhtautuvat työhönsä huippu-urheilijan mentaliteetilla ja syövät terveellisesti, eivätkä käytä alkoholia. Näkymä eroaa aika lailla Dingon kulta-aikojen sekoilusta.

Neumann myöntää, että villeinä vuosina rock 'n rollia elettiin todeksi sanoissa ja teoissa - alkoholia säästelemättä.

- Kyllä se oli sellaista kieltämättä. 80-luku oli täysin erilaista aikaa kuin mitä eletään nykypäivänä. Nyt tavat ovat siistiytyneet. Meitä on kaikenlaisia porkkananpurijoita tässä bisneksessä nykyään, Neumann toteaa Voice.fi -sivuston haastattelussa.

Hän haluaa tehdä yhden asian selväksi huippuvuosien menovaiheesta.

- Huumeiden suhteen olen ollut aina kielteinen. Olen kieltänyt huumeet soittajiltani. Olen sanonut, että niitä ei käytetä, hän sanoo.

- Ajattelen myös niin, että kohtuus kaikessa, mitä tulee alkoholiin.

(kuva: Mikko Räsänen)

"80-luku oli värikästä aikaa"

Musiikillinen skene on Neumannin mukaan tänä päivänä jotain ihan muuta kuin suomirockin ja särisevien kitaroiden aikakaudella.

- Kun ajankuvaa peilaa, niin 80-luvulla ehkä juotiin sitä sun tätä kaljaa, mutta se oli värikästä aikaa. Sen ajan musiikki on moniulotteista ja se on jaksanut kestää aikaa. Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tämän päivän hittibändejä tullaan kuuntelemaan 20 vuoden päästä? Neumann pohtii.

- Melodista musiikkia kuunnellaan jokatapauksessa aina, vaikka tulisi uusiakin trendejä. Olisi hauska katsoa vaikka 2037, mitä tämän päivän artistikattauksesta kuunnellaan. Uskon, että tämä tullaan aikakautena muistamaan aika muovisena. Isoja särmiä ja tunnelmallisia juttuja en itse ole ainakaan löytänyt.

Dingon lähtee syksyllä konserttisalikiertueelle. Kiertueella on kahdeksan keikkaa, joilla yhtye lähtee marraskuun alussa. Lippuja saat täältä.
 
Dingo 2017 konserttisalikiertue  
 
La 11.11.2017       Kuopion Musiikkikeskus, Kuopio  
To 16.11. 2017      Logomo, Turku                    
La 18.11. 2017      Sibeliustalo, Lahti             
Ke 22.11. 2017      Verkatehdas, Hämeenlinna
Pe 24.11. 2017      Paviljonki, Jyväskylä
La 25.11. 2017      Ouluhalli, Oulu
Ke 29.11.2017       Kulttuuritalo, Helsinki
Pe 1.12. 2017       Isomäki Areena, Pori

Lue myös: Neumann mentoroi nuorta rap-artistia: "Yhteistyötä mahdollisesti luvassa"

Lue myös: Dingon lopettamisesta 30 vuotta - Neumann viimeisestä keikasta: "Lähdin lavalta ja laitoin takahuoneen paskaksi"

Lue myös: Neumann, 57, hurmaantui Dingo-faneista: "Kaikesta huokuu kunniotus"

Kilpailut

Uusimmat