Kuva: Mikko Räsänen

Manna teki kappaleen äidilleen peläten ajan loppuvan kesken - katso Äiti-musiikkivideon ensinäyttö

29.03.2018 14:56 - Henna Koste

Laulaja Manna laulaa nyt suomeksi. Hän kirjoitti Äiti-kappaleen silloin, kun ei osannut puhua ääneen vaikeista asioista.

Laulaja Mariam Jäntti eli Manna, 41, on julkaissut muutaman vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia. Tammikuussa julkaistu Äiti-kappale on naisen ensimmäinen suomeksi tehty soolokappale.

- Se tuntui luonnolliselta vaiheelta. Olen laulanut Kerkko Koskinen Kollektiivissa ja minulle on ehdotettu monesti vuosien varrella, että voisin laulaa suomen kielellä. Englanninkieliset albumini ovat eronneet aina toisistaan tuotannollisesti tai tyylillisesti, se on tapani pitää intohimoa yllä tähän tekemiseen, Manna kuvailee. 

Hänelle suomeksi laulaminen on alue, jossa hän ei ole vielä tarpeeksi haastanut itseään. Toisinaan Mannasta tuntui, että hän tekisi ensimmäistä albumiaan, joka oli artistista innostavaa. Herkkään Äiti-kappaleeseen on helppo samaistua. 

- Kirjoitin tekstin omalle äidilleni. Se syntyi hetkellä, jolloin en osannut puhua asioista, mutta osasin kirjoittaa niistä. On asioita, joita on halunnut sanoa pitkään ja on samalla pelännyt vuosien loppuvan kesken, laulaja kertoo.

Manna tietää, että teema on iso ja yhdistävä.

- Se rakkaus on valtava ja katkeamaton, vaikka se olisi kuinka kipeä. Harvoin se kuitenkaan on ainoastaan lämmin, vaan siihen kuuluu monta puolta, Manna toteaa.

Yhdestä asiasta Manna on erityisen iloinen.

- Äitini on kuullut tämän kappaleen, artisti kertoo. 

Äiti-kappaleen musiikkivideo on ensinäytössä Voice.fi:llä. Videota on kuvattu Suomessa ja Los Angelesissa. Katso video alta.

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Lauseet, joita kukaan äiti ei halua kuulla - voitko samaistua?

Kilpailut

Uusimmat