Kuva: Mikko Räsänen

Shiraz Lane julkaisi uutta musiikkia - ensi viikolla luvassa myös yllätyskeikka

16.08.2019 09:16 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Yhtyeen uusi kappale kantaa nimeä Do you.

Shiraz Lane julkaisi tänään uutta materiaali Do you -nimisen kappaleen muodossa. Tukholmassa yhteistyössä tuottaja Per Aldeheimin kanssa tehty single antaa samalla esimakua ensi tammikuussa julkaistavasta EP:stä, joka samalla tulevan albumikokonaisuuden ensimmäinen osa.

- Uskomme, että Do You on mainio jatkumo sille jutulle, joka alkoi rakentua jo edellisen Carnival Days -albumin myötä, työn jälki on vain noussut uudelle levelille joka tasolla. Do You on ensimmäinen maistiainen siitä, mitä tämä ryhmä on kokkailut salaa, ja toivomme että jengillä on mahdollisuus tekata mistä on kyse – voi olla, että jalat lähtevät alta, bändi jatkaa samalla pilke silmäkulmassaan ja rinta rottingilla.

Faniensa iloksi bändi tekee ensi viikon perjantaina 23. syyskuuta 2019 yllätysesiintymisen Helsingin Apollossa. Liput tapahtumaan ovat saatavilta vain ovelta.

Kappaleen pääset kuuntelemaan alta.

Kilpailut

Uusimmat