Maija Vilkkumaa: Viimeistä viedään

30.09.2009 14:12 - Eeva Rajala

Maija Vilkkumaa päättää tänään 10+10-juhlakonserttikiertueensa. Viimeinen keikka on Helsingin Savoyssa.

- On ollut kyllä tosi hauskaa ja haikeaa on, että rundi loppuu. Mutta näin sen pitää mennäkin - asiat kestävät aikansa ja sitten niiden päättymistä juhlitaan ja itketään, Vilkkumaa kirjoittaa sivuillaan.

Juhlakiertue käsitti vain kahdeksan keikkaa. Vilkkumaan kanssa juhlakiertueella ovat olleet hänen vanhat bändinsä Tarharyhmä ja Hunajamelonit. Hunajamelonien rumpali pääsi otsikoihin, kun heitti Lahden-keikan loppuun, vaikka synnytys oli käynnistynyt jo ennen keikkaa. Rumpali Johanna Haapiainen synnytti noin tunti keikan jälkeen Päijät-Hämeen keskussairaalassa.

Keikkailun lomassa Vilkkumaa on oman bändinsä kanssa sovittanut uusia kappaleita. Yhdeksän biisiä on naisen mukaan jossain vaiheessa, mutta tekstejä kuulemma puuttuu vaikka kuinka.

- Musiikki kuulostaa hyvältä ja on mahtavaa päästä taas studioon heti vuodenvaihteen jälkeen, Vilkkumaa jatkaa.

Kilpailut

Uusimmat